Home

Ohimosärky

Talven tulevat herkut

Minun hyvinvointini on OIKEASTI tärkeää perhelleni ja sitten vasta töissä.On muutakin elämää kuin työ.Nautin perheestäni,liikkumisesta ja musiikista enemmän kuin töistäni.Se vain on rahallinen tuki tehdä vapaa-ajalla jotain muuta.Keskustelu eteni lopulta siihen, mikä todella on vikana. Hän kysyi sitä ihan itse.Ei silti kuunnellut vastausta, vaan puolusti itseään sillä, että MINÄ olin kuulemma kieltänyt hänet.

Puutarhaunelmia ja tylsää astma-asian hoitoa

Puhelun lopussa äiti syytti minua siitä, että olen kertonut näitä paskoja lapselleni ja epäili, että yhteyden pito on sen takia heidän väliltään loppunut. Koska olen sen kieltänyt?En menettänyt pelkästään isääni (katkasi ensin välit ja lopulta kuoli suoritettuaan muutaman päivän ehdotonta rangaistustaan),menetin isän sukulaiset,joista osa oli jopa läheisiä (mikä ei tänä päivänä harmita tippaakaan…) ja äitini.Veljeni eivät olleet läheisiä.Yhdestä tuli,mutta odottamatta hänkin oli kyseenalaistanut lopulta kaiken tästä hyväksikäytöstä.Myönsi sen tosin vasta sitten vuosien päästä,kun oli tullut toisiin ajatuksiin.Molemmat tiedot tulivat minulle samalla kerralla.Että suhtaudu siinä sitten ensin toiseen ja sitten toiseen ja sitten yhteistulokseen ja…sitten omaan kuplaan YKSIN nukkumaan.Kiitos.

Ohimosärky Kivunhoitoklinikk

Risto Laitila vastaa Akuutti yle

  1. Muutaman päivän päästä kuvauksista oli sovittu neuro soittoaika.Olin töissä ja puhelun ajaksi menin hiljaiseen toimistoon.”Istutko rauhassa ja olet sellaisessa paikassa,jossa voit puhua?”Aloitti neurologi ja tiesin,että jotain on löytynyt.”Pään kuvauksissa on paljon plakkeja,uusia ja vanhoja.Ne ovat myös sijainniltaan ms-taudille tyypillisessä muodossa.Kaularangan alueelta tulee myös säteilyä ja siksi haluisimme magneettikuvata myös sen alueen.Silmäoireesi näkyy nyt tuossa pään kuvassa.Sen on aiheuttanut näköhermontulehdus.Onko tämä tauti sinulle tuttu?”Siinä vietiin maa jalkojen alta.Kuuntelin ja vastailin sujuvasti.Ms-tauti oli hieman tuttu.Eräällä kaverillani on se myös.Neurologi oli oikein ystävällinen.Diagnoosi oli tuossa kohden varma,vaikka viralliset paperit saadakseen oli käytävä vielä selkäydinnestenäytteessä.Hauskaa Joulua.
  2. Tottakai rakastan.En haluaisi hänelle mitään pahaa,koskaan.Tekisin kaiken sen eteen.Korjaan itseni.
  3. un mielestäni tuntea,vaikka se henkistä onkin.Sitä vaille ettei ääntä kuulunut,kun napsahti.Aloin heti kerrata isäni kuolemaa,josta oli nyt reilu kaksi vuotta aikaa.Otin kahvia.Kävin tupakalla.En muista mitä ympärillä tapahtui,mikä oli äidin fiilis.Omani oli pelottava.En tuntenut mitään.En edes ruumistani.En halunnut sitä oloa,pelkäsin sitä.Aika pysähtyy ja sitten aika pyörii,sitten aika keikkuu.Maailma muuttuu lasiseksi.Painajaista.
  4. en ei ole itsensä alentamista.Se on järjen käyttöä tavalla tai toisella.Mutta tämä sama koskee tietysti sitä kyseenalaistajaakin,siinä tapauksessa,että hänen kantansa ei ole se oikeampi.
  5. Sietämätöntä.Ahdistavaa.Minusta ei nyt varmaan ole ikinä yh-tään mi-hin-kään.Putosin juuri omalla arvoasteikollani lähtölukemiin.. Jep.Olen saikulla tämän päivän.

Olihan se toisaalta aika koomista.Olin siis puhelinmyyjä ja se oli yksi niistä harvoista asioista jossa,ainakin aluksi,tunsin onnistumisen iloa.Ammatti ei ole liian arvostettu,mutta luulen että se oli minulle, juuri silloin,iso porras jolle olin noussut.Vaikka olin aina ollut liian huolissani siitä,mitä muut ajattelevat,työhöni liittyen sillä ei ollut mitään väliä.On ihan mahtavaa olla vapaa siitä ajatuksesta ”mitä muut ajattelevat?”Niin.Isä.En tiedä mikä hän oli.Äidin kohdalla minua auttoi ensin se,että ymmärsin hänen käytöstään hänen lapsuutensa kautta.Myöhemmin se,että ajattelin selkeästi hänen olevan sairas.Narsisti ja alkoholisti.Isän kohdalla en saa mitään tarpeeksi selkeää ajatusta.Kaksoispersoona?Alkoholisti ainakin,se on selvä.Kiljulasi nenän alla heti herättyään.Ihmettelin usein,miten pystyy juomaan heti aamusta ja illallakaan ei vielä hirveästi eroa huomaa??Alkoholiko nuo teot aiheutti?Isä oli ollut ujo ja arka lapsi.Hiljainen ja vähän kavereita.Vanhemmistaan hän ei paljon kertonut.Pappani oli ollut etäinen,sota-asioista ei puhuttu.Isäni äiti taas..No,hän oli hyvinkin sanavalmis ja äkäinen.Olin 11 vuotias,kun satuin menemään isälleni kesken konfliktin.Puoli sukua oli siellä erimielisyyksissä.Olin hieman sivummalla,kun ”mummoni” tuli ja sanoi:”Mitä sinäkin äpärä täällä teet?!Mene sinne hu**aäitisi luokse siitä!!” Tuo muuten olikin ainoa kerta,kun isäni puolusti minua.Hän hyökkäsi äitinsä kurkkuun kiinni ja vaati häntä poistumaan.

MS Crossroads -parlamentti - Ms-tauti ja päänsärky

Puhelun jälkeen meni suurinpiirtein tunti.Se meni siihen,että tuijotin epäuskoisena seiniä,join kahvia,vedin tupakkaa.Tämäkin vielä.Kaiken jälkeen!Enkö olisi jo saanut nauttia ja keskittyä elämään,joka oli tuossa vaiheessa jo oikein mukavalla mallilla?No joo,ehkä se sitten olisi ollut liian helppoa.Oikeasti,olihan se jo aika yksinkertaista,kaikki kunnossa ja tulevaisuus näytti hyvältä.Tähän kohtaan ajatuksiani liuta kirosanoja ja hampaiden kiristelyä.Valtava ahdistus,puristus ja katkeruus.Olin shokissa.Pelkäsin,että äitini kuolee,jos en väkisin pidä häneen yhteyttä koko ajan ja silloin tällöin saarnaa hänelle alkoholin käytöstä.Sitten ajattelin,että entäs jos ei kuolekaan?Ei kuollut ja minä sain paremman elämän 🙂 Ms-tauti-diagnoosin saatuani,pelkäsin olevani ihan pian pyörätuolissa.En ole vieläkään.Pelkäsin,etten sairauteni takia jaksaisi viime kesää töissä.Jaksoin.Pelko vain teki noista kaikista aluksi hankalaa,vaikka mitään syytä ei ollut.

Siihen vastuuseen kasvaa.Siitä on tullut luonnollinen osa elämää.Vanhemmilla on se aikuisten elämä,joka vaatii huomiota ja on tärkeää.Ei voisi kuvitella asioiden menevän mitenkään muuten.Tai ehkä ei uskalla ajatella,koska se sattuisi liikaa ja seinä olisi välittömästi vastassa.Mitäpä lapsi voi tehdä?Olosta tulee pelottavan kädetön…No,olla läsnä,kun taas tarvitaan ja yrittää olla aiheuttamatta enempää hankaluuksia.Kunnes jonain päivänä tajuaa,ettei kaikki ole oikein.Siispä ulvon edelleen,mutta nyt tiedän,mitä on odotettavissa. Enkö sanonutkin, että ulvominen sinänsä on jo nautinnollista?”Kun kyseenalaistin häntä kysymällä, miksi minä en ole jatkanut samaa linjaa? Miksi minä en voi kuvitellakaan kasvattavani omaa lastani tuohon tyyliin?Äiti yritti käydä herättämässä huomiota kotini ovella.Hänen miehensä oli valitettavasti muuttanut viereiseen kerrostaloon.Siitä olikin helppo tulla totutusti luokseni purkautumaan.En avannut.Oli kauheaa kuunnella sitä huutoa,itkua,uhkailua ja oven pahoinpitelyä.Olin silti päättänyt ja tiedostin täysin mitä EN halua elämääni.Hän vieressäni tuki ajatusta.Niin loppuivat äidin turvapaikkahakemiset kännissä.Olin nähnyt kuinka hän itse järjestää itselleen hankaluuksia,provosoimalla ja alkoholilla.Päätin,että hän on aikuinen ihminen ja voi itse päättää kenen seurassa ja miten aikansa viettää.Minun elämäni ei ollut siinä kunnossa,että voisin auttaa muita kuin itseäni.Tekemisen puutteessa olin kirjoitellut paljon omasta mielestäni tärkeitä ajatelmia. En kuollaksenikaan muista, mistä olin ne löytänyt.

Kaikki piti ja pitää edelleen kyseenalaistaa.Siis minun itseni.Se tuottaa toisinaan tuskan hikeä..Raahauduin tänään ulos perheeni perässä.Ihan vain siksi,että olin ikävissäni sekä huolissani lapsukaisestani ja vaikka hänellä on Maailman Paras Isä,halusin nähdä edes siivun siitä ihanasta lapsen ilosta.Heitä oli mahtava katsella,mutta sisälle oli palattava.Huimaus oli todellista.Jalkojen voimattomuus oli todellista.Päänsärky oli todellista.Katseen kohdistamisen vaikeus ja niskahartiajumi oli todellista.Tänään se söi.Se niin söi sisuksia.Sydäntä.Olenko niin heikko,etten voi kohdata vastoinkäymisiä tai negatiivisia fiiliksiä ilman tällaista rankaisua?Kun siitä kärsii perheenikin!Vaivuin sohvan pohjalle,taas,ja yritin piristää itseäni pipareilla…Iso huokaus.Myöhemmin ajattelin tuon liittyvän siihen,että minua ei koskaan lohdutettu.Joskus itkin niin,että sain hyperventilaatio-kohtauksen ja siinä kohden äiti yleensä löi ja kielsi itkemästä.Yhden ainoan kerran hyperventilaatio meni niin pahaksi,että pääsin ambulanssilla sairaalaan.Ja nyt saa sen miettiminen riittää.Kyllä se tuuli kuljettaa,minne on tarkoitus.Odottelen huomenna yhteydenottoa äidiltä.Hänen ainokaisella lapsenlapsellaan on synttärit 🙂 Äidin tilanne tällä hetkellä on se,että hänen avokkinsa käy läpi rankkaa 7 viikon sytostaattihoitoa.Viikko sitten minun oli pakko soittaa ja kysyä tilannetta,vaikka toisin päätin edellisen puhelun jälkeen.Varauduin kuitenkin hyvin,eikä viimeisin puhelu vienyt pohja mutiin,ei sinne päinkään.Voin kuvitella,että tuossa astetta rankemmassa elämäntilanteessa helposti unohtuu toisten syntymäpäivät…luultavasti soitan sinne sitten itse. Purentalihaksien kivut ja jäykkyys Päänsärky ja ohimosärky Niska- ja hartiaseutujäykkyys, johon pelkkä hieronta ja harjoitteet ei auta. Heijastekivut silmän taakse, korvan lähelle, korvien.. Hieman ihmettelen silti,mistä tämä olo nyt tulee.Tunne,joka on ollut hyvin hallittavissa jo pitkän aikaa.Olen osannut varautua äidin kanssa käytyihin keskusteluihin ja jättänyt ne omaan arvoonsa.Jospa väsymys jälleen tekee tämän. Oma stressini ja pelkoni ehti puhelun aikana käydä niin korkealla,että se aiheutti fyysisen reaktion.Niinpä nyt keskityn hengittämän syvään.Toisenkin kerran.Syvään.Katselen ympärille.Olen ihan omassa kodissani.Siellä missä ei tuon kaltaisia tunteita tule.Turvassa.Omalla sohvalla.Koira kuorsaa lattialla levollisena.En jaksaisi nyt ajatella mitään.En siis ajattele ja kuitenkin jokin tunne on.Mutta annan sen olla,ei se siinä mitään haittaa.Se menee pois,kun huomaa ettei se saa huomiota 🙂

Sagapos Kanila: 201

  1. äkinkö?
  2. ulta kiellettyjä.Kuvittelisin pian olevani jotain,mitä en ole,jos ajattelisin tuntevani niin.Niinpä en pelännyt soittaa tai mennä baareihin äidin perään tai äidin miehen perään käskettäessä.En pelännyt purra äitini miestä olkavarteen äitiä puolustaakseni.En pelännyt lähteä viikonloppuyönä kahden jälkeen pyörällä grillille,joka oli n. 3 kilometrin päässä keskellä kaupunkia.Grillin eteinen oli täynnä humalaisia ihmisiä,nuoria ja vanhoja ja he tuntuivat katsovan
  3. en,kun en ollut paikalla pelastamassa äitiäni.
  4. Tiistaina olimme ensimmäistä kertaa lasten kanssa isossa kauppakeskuksessa sitten maaliskuun. Toki Prismat ovat suosittaneet, että perheen ...
  5. ulle esikuva silloin 🙂
  6. utkin vakuuttuneeksi siitä,että olin itse tehnyt aloitteen niihin tilanteisiin.Siinä hän istui rauhassa ja kirkkain sil
  7. ”Unohtaa” ja ”ettei MUISTA”.Ei ihan näin sentään.Takaraivossa jäytävä ajatus se on koko ajan,kaikessa mitä tekee.Työsuhteessa,harrastuksissa,perheessä,jopa asumisessa.Onneksi myös positiivisessa mielessä,koska vointi on sen helmikuusta asti mahdollistanut.

Varjoista valoon, erään elämä - Mitä pimeämpi yö, sitä kauniimpi aamu

Hän kyseli tarkkoja kysymyksiä,likaisia yksityiskohtia myöten.Siinä samalla olin päässyt ”hajulle” ettei tämä ollut mieheksi paha.Ei merkkiäkään mitätöimisestä,eikä uskon puutteesta.Muttei myöskään liian tuskallista myötäelämistä.Luulen,että alkoholistien lapsilla kehittyy hyvin herkäksi tapa lukea ihmisiä,heidän tunnetilojaan.Koska se on pakollista selviytyäkseen ja ymmärtääkseen tilanteita ja tapahtumia,jotka saattavat olla hyvinki nopeasti muuttuvia kännipörrääjien keskuudessa.Parempaan elämään kuuluu nyt myös ms-lääkkeen vaihto.Tähän mennessä olen tökkinyt itseeni Copaxonea kolmesti viikossa.Hyvä lääke muutoin,ei ole ollut sivuoireita,mutta iho reagoi.Jalkoihin sattui pistäessä ihan p#*#**sti ja niihin harvoihin pistoskohtiin kehittyi myös lipoatrofia eli se lääke syö ihosolukkoa ja tulee kuoppa joka on pysyvä.Pistospäivistä tuli ahdistus.Ja niinpä ne alkoivat osin tietoisesti ja osin tiedostamatta unohtua.Lääkityksen säännöllisyyshän olisi tärkeää.Sen tarkoitus on hillitä uusien tulehduspesäkkeiden syntymistä keskushermostoon.Tunsin päässeeni vähintään taivaaseen,kun lääkevaihto, noin niin kuin paperilla, sujui helposti ja nopeasti.Torstaina saan aloittaa Tecfidera-tablettilääkkeen ja tänään on viimeinen piikki!!Hip-hip-hurraa 🙂 Taustalla aina tietysti pikku peikkoja.Tämän peikon nimi on sivuoire,toivotaan ettei niitä tule.Seuraava tulevaisuuden kiintopiste oli selkäydinpunktio ja viralliset paperit.Sitten lääkityksen aloittaminen.Vointini meni kurjaksi.Olin väsyneempi kuin ikinä ennen.Se vaihteli paljon,tunneittain,päivittäin.Väsymys oli fyysistä tai kognitiivista tai molempia.Jos jonain päivänä heräsin ja totesin,että nyt voisi ollakin hyvä päivä,se toive kaatui kuin seinään parin tunnin hereillä olon jälkeen.Kävin silti töissä koko ajan.Siellä meinasin nukahtaa seisaalleni,ympäristö oli liian rauhallinen.Minulla oli pakko olla koko ajan jotain tekemistä. kiitos, voitais olla mukana lapsen kanssa. lapsella vähän nenä punottaa nuhasta ja minulla meinaa se ohimosärky vihotella taas lääkekuurin loputtua tai mistä syystä lie

Meistä jokainen pelkää jotakin.Me pelkäämme,että emme saa töitä tai jo olemassa oleva työsuhde ei jatku.Me pelkäämme terveyden menettämistä.Me pelkäämme lastemme tulevaisuutta.Me pelkäämme taloudellista tilannetta.Pelkäämme läheisten puolesta.Pelkäämme luonnon katasrofia.Pelkäämme omia ajatuksiamme.Pelkäämme,koska emme osaa lopettaakaan sitä.No,en tiedä teistä,mutta minä pelkään löytäväni akvaariosta pian lisää kuolleita kaloja,koska löysin eilen yhden…Median otsikot aiheuttavat pelkoa.Muulla tavoin medialla tuskin markkinoita olisikaan.Ihmisiä kiehtoo pelko.Olin kuitenkin kuullut paljon mielipiteitä ihmisistä, jotka luovuttavat liian pian, liian hätiköityjä päätöksiä. Minä en halunnut olla sellainen.

Rouva Niskanen: Yksi liukastumine

  1. ä joko jatkan omaa uutta elämääni täysillä siihen keskittyen tai jatkan kitumalla,kuten tähän asti,jonkin tasoisena läheisriippuvaisena.Miten helppo valinta!Sinne jäi huoli äidistä.Vierailuni loppuivat hyvin pitkäksi aikaa.Kävin vain pakolliset,kuten joulu.En käynyt äitienpäivinä enää.Se tuntui pahalta.Muistin kaikki lapsuuden äitienpäivät.Olin ostanut hänelle töissä hankkimillani rahoilla koruja ja kaikenlaisia koristeita.Toivoen aina saavuttavani hyväksyntää.Opin silloin senkin,että antamisen ilo on parasta.Nyt se olisi kylmästi jätettävä taakse,käynnit siis,ei antamisen ilo.Tunsin,että kun olin ollut erossa äidistä jo niin kauan,elämänasenteeni oli muuttunut.Sitä tunnetta olisi voinut lähes käsin koskettaa,mutta siihen ei löydä sanoja.Sen vain tunsi,että jokin ajatus tai tunne muuttuu ja sen tiesi,että suunta on oikea.Siihen pystyi luottaamaan.Se oli silti vielä hauras.Se olisi helposti voinut hajota,jos olisin kulkenut äidillä.Joskus se oli vaikeaa,mutta muistelin silloin sitä ettei oloni koskaan ollut hyvä siellä käydessäni.Ei koskaan.Ja nyt niitä oloja ei enää ollut.Ajan saatossa poissaolon vaikeus kääntyi voitoksi.Enää en ollut harmissani,etten ollut käynyt.Minun ei tarvitse huolehtia hänestä.Hän on aikuinen ih
  2. ua vieläkään tappaneet ja ovat oikeastaan aika pieniä pikku viboja,kun niihin ei kiinnitä huomiota.On ollut mahtavaa elää!….Ja silti välillä miettii,kuinka hyvin huijaan itseäni?Noh,tämä on juuri tätä jossittelua.Jätän sen nyt sikseen ja totean uudelleen,on ollut mahtavaa elää ja hengittää!!Aloittaa uudet harrastukset ja nauttia,koska huomisesta ei koskaan tiedä.
  3. Menneisyys ei koskaan poistu.Se on aina osana elämää,mitä ikinä siellä sitten onkin.Omalla kohdallani tulen tekemään vielä paljon töitä sen eteen,millä tavalla se on osa elämää.Katsoin tällä viikolla jälleen kerran elokuvan Kaunis mieli.Silloin kun se tuli ensimmäisen kerran,opin siitä jotain.Se kosketti kovasti.Huippulahjakas matemaatikko sairastui nuorena skitsofreniaan ja kohtasi ihmisiä,jotka eivät olleet olemassakaan.Nuo harhat vaativat häneltä asioita,jotka lopulta johtivat hänen diagnoosiinsa.Vanhan J.Nashin kommentti lopussa,kun häneltä kysyttiin vieläkö hänen harhansa ovat paikalla…Hän vilkaisi ympärilleen ja totesi,että ovat.Mutta ne antavat hänen olla,jos hän antaa niiden olla.
  4. ut
  5. käänlaisille palkintopalleille!

Sellainen vaihe minulla oli siitä lukien,kun muutin kotoa pois.Se jatkui edelleen,vaikka masennuslääkityksen (siivouksen taustamusiikki) olin jättänyt pois ja hommannut siihen oikean taustamusan.En ollut yksin,minulla oli ollut koulupsykologi,mielenterveyshoitajat ja Hän.Hän ei ymmärtänyt näitä asioita ja sain selittää itseäni paljon.Vaikkei se aina helppoa ollut,se opetti myös itseäni.Joskus olisi silti ollut helpompaa,jos Hän olisi vain avannut luukun keskusyksikköni päältä ja ihan itse katsonut,mitä siellä on.Kukaan ei valitettavasti voi nähdä päämme sisään,se on itse avattava.Ja kun avaimen löytää,se pitää pitää tallessa.Niin kuin alussa kerroin,riippuvuus on sairaus.Ei siis pidä säikähtää,jos itsestään sellaisen löytää.Ihmiset sairastuu.Riippuvuuden voi hoitaa pois.Siihen löytyy apua,kuten moniin muihinkin sairauksiin.Itseään pitää ymmärtää ja luottaa siihen,että kun päätät EI ENÄÄ,se päätös pitää ja voit antaa sen olla.Vapaus 🙂Kuten olen jo monta kertaa tuonut esille,olen yrittänyt,epätoivoisesti,saada vanhempiani irti alkoholiriippuvuudesta.Turhaahan se on ollut.Mikään riippuvuus ei lähde pakottamalla,sen pitää lähteä itsestä,omasta ymmärryksestä.Ihmiset ovat erilaisia.Toisille läheisen puhe ja toivomukset saattavat avata halun myöntää riippuvuus ja parantua.Toiset taas ovat ehkä niin pitkällä riippuvuudessa,että se on jo kemiallista ja vieroittautuminen tuntuu liian vaikealta.Ei se silti mahdotonta ole.Kaikki on omasta halusta kiinni.Tuo kirjoitus oli päivätty siihen aikaan,kun olin arkipäivät kotona ja viikonloput pakopaikassa.Viisi vuotta aiemmin.En tiennyt mitä ajattelisin tekstistä?En tiedä vieläkään.Ensireaktioni tosin oli lämmin muisto isästä,mutta toisaalta aloin miettiä,että tekstin sävyssä oli jotain kummallista ollakseen isältä.Edelleenkin sitä lukiessa haluan plokata siitä jotain,jota en käsitä.

Mainostajien ryhmä Herkese Açık Grup Faceboo

Päänsärky Yrttiapteekki

Masennus Page 25 TechBB

Olihan se.Täydellinen elämä.Sellainen,jota en koskaan olisi osannut kuvitella kaikkien niiden ensimmäisten seitsemäntoista elinvuoteni jälkeen.Turvallista.Todella turvallista. Tehokasta hoitoa päänsärkyihin vuosikymmenien kokemukselle..

Tautiketju - 2 - Muut aiheet - Keskustelut - Sanaristikot

Olin loppupuolella raskauttani jo menossa,kun äiti vietiin yliopistolliseen sairaalaan.Hän oli voinut erittäin huonosti ja syyksi oli paljastunut maksan tila.Se ei ollut hyvä enää.Ei tippaakaan alkoholia enää.En voinut olla muuta kuin onnellinen.Nytkö elämä kääntyisi niin,että lapsellani olisi toinenkin mummu aktiivisesti elämässä mukana?Minä saattaisin saada ehkä äidin.Se tosin oli aika epätodennäköistä.Minulla ei ollut tarvetta sellaiselle eikä luottamustakaan tarpeeksi.Päätin silti antaa sillekin mahdollisuuden.Seuraavalla kerralla jätän huolestumatta siitä,että huolestun.Ei siis mitään kerrostuplahuolestumista tai ahdistumista.Tunteet ovat ihan normaaleja ja jos jollakin kerralla sattuu vähän lujempaa..no,se on vain kestettävä.Siinä tietyssä kajahtaneisuuden pisteessä umpiväsyneenä on melko turha koittaa raapia kasaan sellaista selkeää just-nyt-heti-toimivaa ohjeajatusta.Siispä tärkeintä on levätä ja antaa pahimman mylläyksen olla rauhassa ja laskeutua.Kyllä se ajatus kertoo sitten,kun se viimein uskaltautuu ulos jotain neuvomaan.Silloin,kun se sitten tekee niin,sitä on syytä kuunnella.Se osaa olla hyvin ymmärtävä.Voi luoja minkälainen vuoristorata!Onneksi pää (ja maha) kestää niitä yleensä aika hyvin.Muutoin olisi jo taju lähtenyt.Luultavasti ainakin puolet hengestäkin.Satunnaisen?Mikä on satunnaista?Sekö,että se tunne on väläytellyt olemassa oloaan jo kauan..?Ja sinne lentää sekin ajatus kaapin nurkkaan,visusti lukkoon.

LAZER EYES :---DD Flashcards Quizle

Isä oli kotoisin maalaistalosta tunteroisen matkan päästä ja koska paikka oli edelleen suvun omistuksessa,kävimme siellä kesäisin.Pariskunta joka omisti talon nyt,oli mielestäni kauhea.Mies oli oikea sika.Olin tutustunut heihin jo pienenä,kun se miehen kuvatus kävi vanhemmillani ryyppyseurana.Olin 14 vuotias,kun menimme maalle.Yleensä se oli ryyppyreissu.Isä hommasi juotavat nuoremmille ja mikäpä siellä oli rellestäessä.Sen sian kanssa vain oli oltava tarkkana.Se ei peitellyt flirttaustaan ja se oli yököttävää.Sanoin siitä isälle,mutta se ei aiheuttanut mitään reaktiota.Pidin kyllä isästä ja sain sen reagoimattomuuden selitettyä itselleni sillä,että ”Isä nyt vaan on sellainen rauhallinen.Ei halua haastaa riitaa.”Niinpä koitti yö.Kaikki olivat sammuneet,paitsi minä ja ahdistava sika.Olin ulkona,kun näin hänen tulevan ulos.Oli varmaan nähnyt minut ikkunasta.Lähdin karkuun.Juoksin kauas talon takana kulkevan ojan varteen ja sieltä näin,että sinne oli se sikakin tulossa kaikessa rauhassa.Kiersin toista kautta,ja pääsin livahtamaan sisälle.Sydän pamppaillen menin yläkertaan,huoneeseen jonka toiselle sängylle isä oli sammunut.Menin mahalleni kengät jalassa makaamaan toiseen sänkyyn ja odotin,että sydämeni rauhoittuisi ja hengitys tasaantuisi.Kuuntelin.Toivoin,ettei se sika tulisi ylös tai sisään ollenkaan.Aikani siinä lamaantuneena maattuani,kuulin kun isä heräsi.En välittänyt.Ajattelin,että ihan hyvä kun joku on siinä hereillä,sen sian varalta.Mitäs hullua…Yhtäkkiä tunsin voimakkaan kouraisun suoraan haaroissani!!Siihen katkesi,pinna,ymmärrys,heikkous,kaikki.Ponkaisin ylös niin nopeasti,että tuli yllätyksenä.Aloin räimiä isää ja huusin raivosta.Hän kaatui sängylleen ja näin kuinka umpitunnelissa hän oli.Sihisin ja sähisin kaikki mahdolliset ajatukseni suureen ääneen.Sitten menin tupakille,jonne isä seurasi perässä.Tilanne oli pelkkää molemmin puolista halveksintaa.Siitä isä sitten lähti kaikessa känniydessään ulkosaunalle nukkumaan.Minä olin raivona.Niin raivona,että punainen oli käsin kosketeltavaa,revittävää paksua paperia.Sen repiminen ei riittänyt.Nyt vain meni kerta kaikkiaan yli ymmärryksen!Katsoin ikkunasta,kun isä käveli peiton kanssa ulkosaunaan.Siis mitä helvettiä?!Kaiken tuon jälkeen,hän menee nukkumaan?Jättää minut yksin sisälle,jossa se sikakin on valloillaan?!Hänkö oikeasti kuvittelee,että tämä oli tässä?Että nyt voi mennä suloisesti peiton sisään katselemaan viinan huuruisia unia?Ei *****. Erittäin määrätietoisesti kävelin saunalle isän perässä ja huusin hänelle kaiken tuon edellisen ja paljon muuta.Isä pomppasi pystyyn lauteilta peittonsa alta.Hän tuli kohti ja saatiin aikaan käsirysy.Nakkasin isän saunan ovesta pihalle.Siellä isä pääsi pienen painimatsin päätteeksi niskan päälle.Hän istui maassa takanani ja kuristi.Sain purtua häntä käteen ja pääsin irti.Se jäi siihen.Tuore luokkasormukseni on edelleen hautautuneena sen saunan eteen,jäänteenä tuosta taistelusta.Valmistuin ja aloitin työt.Pääsimme muuttamaan uuteen kotiin.Kaikki hyvin,paitsi…Kuljin äidin luona joka ikinen päivä töiden jälkeen.Työpäivät pelkästään tuottivat minulle paljon stressiä.Vastuuta oli enemmän kuin olin olettanut.Olin valtavan epävarma ja edelleen myös hiljainen aikuisten ammattilaisten keskellä.Äidille tultua,vastaan tuoksahti tietysti kiljupönttö.Siinä istuin,hiljaa ja pahantuulisena.Äidillä oli siinä uusia miesystäväehdokkaita.Kuuntelin uusimmat juorut heistä ja hymähtelin.Minun päiväni ei kiinnostanut ketään.Siitä sitten kotiin palattuani olin suomeksi sanottuna, kuin perseelle ammuttu karhu.Olin stressannut töissä ja hemmetin pahalla tuulella taas jostain äidin ajattelemattomasta kommentista taikka vain siitä jatkuvasta juomisesta.Se ei helpottanut ollenkaan yhteiseloamme Hänen kanssaan.Olin 15 vuotias.Syksy alkoi,ainahan se uuden alkua merkitsee.Palasin 80 km päästä arkipäiviksi kotiin ja yritin aloittaa kahdeksannen luokan uudelleen.Tietysti keräsin enemmän huomiota,jota en olisi kaivannut,kihlasormus sormessa.Ja mies oli minua 23 vuotta vanhempi!Eihän siitä mitään tullut,koulusta.Uudet luokkakaverini olivat vieläkin enemmän eri maailmasta kuin minä.Koulupsykologi ymmärsi sen ja järjesti minulle opinto-ohjaajan kanssa toisenlaisen opiskelutavan.Pääsin työharjotteluun ja opiskelisin etänä.Tentit sovittaisiin koululle,muuten minun ei tarvitsisi siellä enää käydä.Työharjoittelut suoritin lähestulkoon tuppisuuna.Eihän ketään oikesti voinut kiinnostaa vaikka sanoisinkin jotain.Olin sitä paitsi paljon huonommasta perheestä kuin ne muut,omasta mielestäni.Häpesin.Muut olivat aikuisia,eivät uskoisi että osaisin mitään.Paitsi,että tiesivät minun olevan kihloissa niin paljon vanhemman miehen kanssa.Kai se nyt jotakin merkkaisi?Etten olisi ihan pentu enää?Tai sitten se on niiden mielestä jotain ihan järkyttävää?Olin hirveän nuori,mutta ikivanha.Ihan paras pysyä vaan hiljaa ja tehdä hommansa.

Suomen CH sivuston viestit - 2006 Horton - Hortonin Neuralgia

Tuosta siis en kertonut mitään oikeudenkäynnissä ja se on jäänyt käsittelemättömäksi asiaksi.Se tapahtui lähes samaan aikaan,kun isänkin kerjäämisestä yritin sitkeästi selvitä.Se kuinka helposti kaikki kävi,kun en laittanut hanttiin yhtään,sai sellaisen tunteen aikaan,että se oli minun syytäni.Tuota fiilistä ruokki myös isäni,josta edelleen koitin saada puolustajaani.Hän vain oli sitä mieltä,että itse kerjään sitä ja osaisinhan minä vetäytyä,jos en halua mitään sellaista.Myöskin äiti piti tuota ajatusta yllä isän tapauksessa,josta hän tiesi.Epätoivoisesti kuvittelin olevani aikuinen ja että minulla olisi kaikki valta ja itseluottamus.Kasvoinkin ja koitti poikaystävän aika.Se oli jonkinlainen pelastus.Ei tarvinut olla enää yksin öitä isällä ja pakopaikka oli taattu.Tietysti olin oppinut toimimaan pitkälti velvollisuuden tunteesta ja tämä nuori poika sai siitä osansa..Olin siis alkanut paeta isän luokse kotitilannetta eli alkoholia ja väkivaltaa.Isän luona kulki toisinaan myös minua 13 vuotta vanhempi serkkupoikani,silloin noin 25 vuotias.Itseasiassa,hän alkoi kulkea siellä yhä enemmän,koska hänen tyttöystävänsä asui naapurissa ja heillä oli usein välien selvittelyä.Siinä he isän kanssa istuivat yötä myöten keittiön pöydän ääressä ryyppäämässä ja minä istuin siinä seurassa lähinnä kai sokerihumalassa..Minun olisi tietysti pitänyt kouluun nousta aamulla,mutta ei se ollut siinä elämässä enää niin olennaista,peli oli vähän niin kuin menetetty.Isän keittiö ja olohuone olivat yhtä isoa tilaa ja minä nukuin,kun nukuin, olohuoneen laidalla olleessa sängyssä.Pikku peikoista huolimatta,olen onnellinen,että tunnen,hengitän ja pystyn.Elämässä on aina peikkoja,mutta mitä enemmän saa haalittua hyvää ympärille,sitä pienemmäksi peikot käyvät.Ja voi vitsi kuulkaa,että ulkona on kaunis ilma!!Helmikuu parhaimmillaan 🙂 Enjoy!Koskaan en veljeäni meille silti tuonut.Hän soitti muutaman kerran ja oli aina rahaa vailla.En koskaan lainannut,koska kuulin ettei ole selvin päin.Hän oli hyvin äkkipikainen ja usein pelkäsin kieltäytymiseni johtavan riitaan.Niin ei onneksi käynyt,olimme siihen jo liian etäisiä.Olin päästämässä äidistä irti,eikä minulla ollut voimavaroja ottaa huolekseni enää ketään.Siksi kaunis ajatus jäi vain ajatukseksi.Äiti muuttui teatraalisemmaksi sitä mukaa kun kasvoin. Olin hänelle baarireissujen jälkeinen sylkykuppi taikka patoutumienpurkunukke. Koskaan ei voinut olla varma, mitä yöllä tapahtuu kun äiti tulee kotiin. Hän oli hysteerisen tarkka siivouksesta. Mikäli oli niin onnettomasti käynyt, että yksin iltapalaa syödessäni olin vahingossa jättänyt yh-den-kään leivän murun pöydälle, heräsin nahkaremmin räiskeeseen ahterilla. Toisaalta hän saattoi tulla hysteerisenä kotiin ja itkeä aamuyöstä baarissa tullutta riitaa isän kanssa ja toisinaan se hysteerisyys johti esitykseen sairaskohtauksesta. Sehän meni siis niin, että haukotaan happea kuin kala kuivalla maalla, kaadutaan rojahtaen lattialle (kuitenkin niin ettei mihinkään vakavasti satu), valitetaan epäselvää mongerrusta isoon ääneen jne. Mutta sitten kun paniikissa huudan ”Äiti, äiti herää!!Älä kuole! Äiti soitan ambulanssin!!” Silloin tuli hyvin selvä vastaus ”Et soita!” Ja jo alkoi olo helpottua. Joskus tähän esitykseen kuului myös ranteiden viiltely. Minä kun en silloin tiennyt vielä pintanaarmun ja syvän haavan eroa. Tätä rataa tasaisesti alkoi kotona kulua minun ikävuoteni 6-> .

Tajusin irrottaa.Onneksi minulla oli ollut hyvä malli kotona.Äitini,jolle ei koskaan riittänyt mikään siivoamisen määrä.Aina,aina oli jokin pölyssä,roskia,epäjärjestyksessä ja hänen elämäntyönsä kodin siivoojana aliarvostettu.Äitini joka kontrolloi kaikkea,ihmisiä ympärillään.Säälimättä,pyöritteli kuin marionetteja.Ja sitten kun siitä tuli mahdotonta,hän raivostui.Onneksi olin elänyt hänen kanssaan,tiesin mistä Hän puhui, kun parisuhteessamme tuli ongelmia.Olin tosin aina yrittänyt,olla jotain muuta kuin äitini.Silti en ollut huomannut kaikkea.Seuraavaksi alituinen itseni tarkkailu,ruoskiminen suorastaan,johti toiseen laitaan.Vuosien aikana tasapainoa etsiessä,pelkäsin useita kertoja masentuvani uudelleen.Miksiköhän?Siksi,että mikään ei riittänyt.Minusta alkoi tuntua siltä,että yritän tehdä itsestäni täydellistä ihmistä.Mikä naurettava ajatus!No,miten sitten ajattelisin?Päästin irti ja annoin itseni olla,kyllästyin suorastaan.Kiinnitin edelleen käytöksessäni ja asenteissani huomiota asioihin,jotka olin havainnut hyväksi.Tajusin,että olen yrittänyt liikaa.Tulee pettymyksiä,se on osa elämää!Minun pitää olla realistinen sen suhteen,mitä elämältäni haluan.Liika yrittäminen,pingottaminen ja tavallaan vaikeustasokin,aiheuttaa masennuksen ja turhautumisen.Ei tarvitse voittaa,kunhan vain nauttii pelistä 🙂Viha kertoo ihmiselle siitä,että häntä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti tai hän antaa itse tapahtua niin.Se,kuten muutkaan tunteet,tukahdutettuna ei poistu.Se jää elämään syvälle sisimpään.Silloin se saattaa käyttäytyä arvaamattomasti.Sen kontrolloiminen on vaikeaa,koska sillä tukahdutetulla tunteella on taipumus saapua salamaakin nopeammin.Jättäen lopulta tunteen kokijan pimentoon siitä,mikä sen ylireagoinnin lopulta aiheutti.Ja kun siihen on kasvanut,ei välttämättä edes huomaa ylireagoineensa.Patoutunut viha muhiessaan aiheuttaa masennusta ja ahdistusta.Epäilen,että äidilläni oli hyvin paljon tällaisia hetkiä.Joku toinen ihminen osaa ehkä pyytää käytöstään anteeksi.Äiti ei tiedä mikä se sana on.Eräänä kesäpäivänä,eräälle isän ryyppykaveripariskunnalle tuli vieraita.Lähdimme vaihtelun vuoksi kyläilemään pulloinemme.Muistan rippileirin vaikutuksen vielä tuossa kohden.En olisi halunnut juoda.Olisi silti ollut ihan sama,minne olisin mennyt.Kaikki joivat.Tapasimme perheen,jossa oli kaksi äitinsä menettänyttä lasta ja heidän isänsä.Vanhempi lapsista oli minua 5 vuotta nuorempi.Olin itse tuolloin 15 vuotias.He olivat tulleet 80 km päästä.Ilta vaihtui yöksi ja yö aamuksi.Ja siinä istuin edelleen lasten isän kanssa ryyppäämässä.Oli suunnitelma.Minulle loistava pakokeino.Tuo mies oli pyytänyt minua lapsenvahdiksi kotiinsa,kun hänellä olisi juuri työt alkamassa.Kesällä lapset eivät koulussakaan ole.Hän maksaisi siitä ja ruoka tulisi kaupan päälle.Aivan loistavaa.Viimeinkin pääsisin jonnekin muualle!Jossitteluun jääminen olisi yhtä tyhjän kanssa. Mennyttä kun ei voi koskaan muuttaa, se pitää hyväksyä ja siitä pitää oppia. Siitä tuli pitkä pätkä elämässäni ja opin sinä aikana paljon, sain myös paljon, joten miksi katuisin. Kaikki mitä siihen elämän ajanjaksoon sisältyy, on opettanut ja kasvattanut. Myöskin sen, että olen edelleen keskeneräinen.Alunperin pelko liittyy ihmisten hengissä selviytymiseen,kun mennään melko reilusti ajassa taakse päin.Pelkojen syyt olivat silloin luolamies-aikaan aivan toiset kuin tämän päivän ihmisellä.Minähän en näistä paljon tiedä,mutta uskoisin,että kun lapsen tunnemaailma on vasta aluillaan ja kehittymätön,hän kokee pelottavat asiat sillä ns. alkukantaisella tavalla,joka liittyy täysin hengissä selviämiseen.Hengenvaarallisissa tilanteissa myös tietysti aikuinen tuntee sen pelon.En kirjoita tässä kuitenkaan siitä todellisesta pelosta,vaan siitä pelosta joka on turhaa,joka on mahdollista välttää,joka meillä joillakin aikuisilla on riesana.

”Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä eikä kuolemaa ole enää oleva. – Ilm. 21:4 ”Olen yrittänyt ajatella äidin kohdalla aina kaiken niin,että voin ymmärtää.Omaa mitättömyyttäni hänen silmissään,on vaikea käsittää,mutta sitä voi selittää masennuksella.Sitä voi selittää jollain mielenterveysongelmalla,joka saa välttämään liian tunnepitoisia suhteita,jopa omaan lapseensa.Se saa tukeutumaan alkoholiin,jonka avulla hän ihmissuhteensa on selvittänytkin…miten ikinä sitten ”selvittänytkin”.Aivan kuin hän ei osaisi käsitellä sellaista tunnetta,kuin rakkaus.Se on jotain niin hepreaa hänelle,että se saisi hänet sekaisin,jos joutuisi sen armoille.Hän ei tietäisi,mikä iski ja mitä sitten pitäisi tehdä,se olisi varmasti valtavan pelottavaa.Siksi,hänellä on valtava suojamuuri,jonka hän on periyttänyt myös lapsilleen.Sitä muuria ei rakkaus ihan äkkiä läpäise,tunteista pelottavin ja vaarallisin.Sen takaa voidaan kyllä näytellä mitä vain.Draamaa meidän elämästä ei olekaan puuttunut…Kävin vielä lukiota, syksyllä oli ensimmäinen kirjoituserä. Samaan aikaan syksyllä aloitin vuoden mittaiset ammattiopinnot. Syy tuohon niin sanottuun äkkiammattiin oli samana syksynä aloittamamme talonrakennusprojekti. En halunnut elää kenenkään mailla enkä siivellä ilmaiseksi. Tunsin tarpeelliseksi hankkia töitä mahdollisimman pian. Mikäli siinä ei vielä ollut tarpeeksi tekemistä sille syksyä, isä kuoli loppusyksystä marraskuussa. Tuosta olenkin jaaritellut jo aikaisemmin, joten ei siitä sen enempää. Pointtina se, kuinka täynnä ja yliväsynyt pääni alkoi olla. Isän kuoleman jälkeen joulukuussa, minun oli suoritettava vielä ajokorttiopinnot loppuun. Opinnot jatkuivat seuraavana vuonna. Sain kirjoitukset tehtyä, sain ammattikouluni käytyä, vieläpä erittäin hyvillä arvosanoilla, sain ajokorttini ensi yrittämällä, sain isäni haudattua ensi yrittämällä..xD, saimme talon muuttovalmiiksi. Puolikuolleina.

En ole koskaan ollut absolutisti.Käytän alkoholia.Omasta mielestäni kohtuullisesti.Silti asian tarkistamista on ollut,meillä kummallakin.Ei meidän tilanne kuitenkaan koskaan ole muistuttanut sitä mitä kotona oli.Ei siis mitään hätää?Eräänä päivänä,ihan tämän vuoden aikana,joka on ollut hieman hankalampi,säikähdin.En tiedä mistä se selkeys tuli,mutta siinä se oli,minun ongelmani.Ajatukseni harhailivat tuon tuostaan tulevassa illan oluessa tai lääkekaapilla käydessäni kolmiolääkepaketissa,väkevästä pullosta jääkaapissa puhumattakaan.Alkoi olla alituiseen itsensä kanssa keskustelua,että ”Ei nyt,eihän se sovi,miksi ei sovi?,mitä se haittaisi,yksi hörppy?,EI!”Siis mikä ihme tämä tällanen ajatus oikein on?Se on raskas ja ahdistava,etenkin sitten kun sen tiedostaa.Miksi tappelen itseni kanssa nykyään jatkuvasti?Sitten muistin nuo kaikki aikaisemmat kohtaamiseni lääkkeiden kanssa ja keskustelut alkoholin käytöstä.Tajusin,kuinka lähellä minä olen sitä rajaa, joka on niin helppo ylittää ja kieltää kaikki.Kun eihän siinä nyt mitään.Niin,ei varmaan heti,mutta hyvin pian.Mutta kun käy näin,että eloton tuote alkaa jutella ja olla kaikkialla,minun on pakko hylätä se kokonaan.Sitä en suunnitellut.Ajattelin,ettei siinä nyt mitään kummallista ole,jos sen jätän vähemmälle reilusti.Noiden makeiden mielikuvien vuoksi,vältän sitä nyt ainakin hetken ihan tosissaan.Ainakin niin kauan,kunnes lumihanki ei enää näytä syötävältä ja puutoksen tunteet kropassa loppuvat.Kuten huimaus,väsymys ja pahvin tunne suussa..Sitten tuli aika odottaa 14-vuotis synttäreitä.Silloin viikonloput vietettiin aina isällä.Parin ikäiseni serkun mukana, sinne kulkeutui myös heidän kavereitaan ja aina oli bileet.Isä huolehti kaikille juomat kaupasta ja loppuillasta tarjoili pientä maksua vastaan, tai ihan ilmatteeksi, myöskin kiljupöntöstään.Minä en ollut kaveri heidän kenenkään kanssa,yritin toki,mutten osannut olla niin kuin he.Huolettomia,holtittomia ja iloisia.Yritykseni toki oli niin kova,että tunsin väsyväni siihen.Jos olisin miettinyt silloin tarkemmin tai minulla olisi ollut mahdollisuus olla jossain muualla,olisin mielelläni ollut.Kotona känniä,huutamista,meteliä,levotonta.Isällä sama juttu,no joo vähän iloisempi meininki,mutta ei hetken rauhaa.Ainoa läheisempi,oli silloinen poikaystäväni.14-vuotislahjaksi sain isältä viulun muotoisen pullon jotain ällöttävän makuista likööriä?Mitä lie.Join sen,vaikken tykännyt.Lisäksi tietysti paljon muuta.Tässä kertoessa alkaa jo kuvottaa…..Vakioporukka saapui paikalle,ei niinkään minun takiani,vaan ihan vain kun oli hyvä syy ryypätä.Ilta päättyi niinkin tyylikkäästi,että eräs ikäiseni nuori sammui sohvalle,meteli oli saanut naapurit soittamaan poliisit,ja myöskin tämän sammuneen lapsen äiti haki kauhuissaan kiljuen omansa kotiin.Oli oksennusta,valtava tahmainen sotku joka puolella,pahonvointia.Useimmat pääsivät pakenemaan paikalta ennen puhallutusta.Poliisit kysyivät minulta olenko juonut mitään ja tietenkin vastasin,etten ollut.Kysyivät jotain muutakin ja päättivät jättää puhalluttamatta.Käsittämätöntä.Että sellaiset synttärit ja niin ne menivät seuraavanakin vuonna…

Lapsena ja nuorena kuvittelin olevani kylmä ihminen.En tuntenut olankohautusta kummempaa tunnetta,jos jollakulla oli mennyt vaikkapa nyt sitten lelu rikki,ei ollut päässyt kaverilleen leikkimään taikka oli sairastunut.Joskus pelkäsinkin sen ajatuksen puuttumista itsessäni.Usein sitä helpotti kuitenkin se,että jotain isompaa sattuessa myötätuntoni tuntui heräävän.En siis ollut ihan jääpalikka.Olenko vielä kertonut tarpeeksi hyytäviä tarinoita?En?Tässäpä tulee sokerina pohjalla tai jotain sen tapaista.Painajaisia livenä.Oikeudenkäynti isää vastaan insestistä,oli luopumista isästä ja samalla kuitenkin pyrkimys saada omaan mieleen tapahtuneen realistinen kulku,tunteet ja selkeys.Siirtyä elämään,jossa se asia olisi loppuun käsitelty.Samaa toivoin isälle.

Palapeli kasautui osittain.Ymmärsin miksi äiti ei enää käynyt vanhempiensa luona.Meidän viimeisin käyntimme siellä oli keskiyöllä..tai saattoi olla jo aamuyö.Olin 3 tai 4-vuotias silloin.Minut oli jätetty isäni äidin hoteisiin yöksi,koska vanhemmat halusivat pidemmälle ryyppyreissulle.Kuulin kyllä myöhemmin,että minut oli jätetty yksin usein kotiinkin nukkumaan.No,tällä kertaa olin äitini vihaamalla anopilla hoidossa ja kuinka ollakaan,äidillä ja isällä oli tullut baarissa riita.Äiti riensi pelastamaan minut isolta pahalta anopiltaan,joka muuten miehensä kanssa istui samassa huoneessa missä yritin nukkua, tutun näköistä viisasten juomaa ottamassa.He asuivat kerrostalon alimmassa kerroksessa ja äiti tuli parvekkeen ovesta sisään.Kuulen korvissani kuinka hän päättäväisesti kertoo,että tuli hakemaan lapsensa kotiin NYT.Sitten kuulen, kun mummuni vastaa,että ”Ethän sinä nyt varmasti nukkuvaa lasta herätä!”Äänen sävyt olivat sellaiset,että päätin nostaa pääni tyynystä,ihan vain merkiksi siitä, ettei ole hätää,olen jo hereillä,aiheesta keskustelu voisi loppua ennen kuin alkaakaan.Ainoa joka huomasi minun heränneen,oli mummun mies.Nuo kaksi naisihmistä tuijottivat toisiaan erittäin tiiviisti ja huusivat mitä kauheimpia törkeyksiä toisilleen.Lopulta he kävivät toisiinsa käsiksi.Siinä ne painivat lattialla toistensa hiuksissa kiinni ja tässä kohden tulee unohdus.Seuraava muistikuva on,kun olemme äidin kanssa puhelinkopissa ja kohta mummulassa.Se oli se viimeinen reissu siellä sitten.Kävin ne kyläilyt vanhempana yksin.Tänään törmäsin tuohon ajatukseen.Olen vapautunut sen verran,että pystyn jännittämättä käymään laulutunneilla.Uskallan tehdä jopa virheitä 🙂 Tuosta kiitos positiivisen asenteen omaavalle opettajallekin!Hän kuitenkin sanoi SEN tietämättään tänään.”On hienoa,että osaat ANALYSOIDA omia tuntemuksiasi.”Sehän on suorastaan jo kirosana,analysoida itseänsä!!En jaksaisi kuulla sitä nyt.Teen sitä koko ajan.Olen joskus terapiassa käydessäni,saanut ohjeen olla tekemättä sitä niin paljon.Siinäkin oli opetteleminen,löytää se itseanalysoinnin ja suorittamisen sekä niiden vastakohtien kultainen keskitie..Mitään en ole vanhemmilleni velkaa.Ei ole mitään syytä,miksi minun pitäisi äitiäni miellyttää mitenkään.Olen aikuinen ja hän on aikuinen,samalla viivalla omine valintoinemme.En tunne syyllisyyttä siitä,että viilensin välimme.Enkä tunne syyllisyyttä siitä,että isäni on kuollut.Vaikka kovasti yritin hänenkin suhteensa.Eikä se tee minusta tunteetonta ja kylmää ihmistä!Sitten oli taas muutto.Lukio alkoi olla loppusuoralla.Oikeudenkäynti oli käsiteltynä heti moneen kertaan mielenterveystoimistossa ja asianajajanikin kanssa.Olin saanut isolta auktoriteetilta nyt vahvistuksen siihen,etten ollut tehnyt mitään väärää.Kirjoitin tarinani myös Tukinaiselle.Tukinainen keräsi seksuaalisen hyväksikäytön kertomuksia kirjaksi,johon myös minun tarinani päätyi.Seuraavat muistamani syntymäpäivät ovatkin jo ihan muuta.Taisin olla yhdeksän,kun äiti ja isä olivat juuri eronneet ja äiti lähti ryyppyreissulleen.Olimme neljä vuotta vanhemman veljeni kanssa keskenään kotona ja sairastuin.Isä sattui vahingossa käymään ja huolehti minulle lääkettä ja ruokaa.Äiti oli reissullansa kolme päivää.Hän ei tullut kotiin edes syntymäpäivänäni.Muistan olleeni murheen murtama,muttei minusta näkynyt muuta kuin hiljaisuus.Isä oli meidän kanssamme,mutten muista siitäkään juuri mitään kuumeeni vuoksi.Äiti palasi synttäreideni jälkeisenä päivänä.Humalassa.Eikä hän tullut yksin,vaan ryyppyseura mukanaan.Huutamiseksihan isän ja äidin keskustelu kuluneesta ajasta meni,mutta päättyi lopulta siihen,että isä liittyi kännisen joukon jatkoksi.Se tuntui siltä,kuin olisi heitetty viimeinenkin oljenkorsi menemään.Ja siihen oli sopeutuminen.

Niin,kyllä se pisti miettimään niitä työttömänä tulleita kaipauksia työtä kohtaan…Mitä lie mielen oikkuja…Suorastaan mielenvikaista!Äitini kanssa olin tekemisissä.Minulla ei ollut enää ketään muuta joka paikkaisi sitä vanhaa adrenaliinin janoa.Äiti oli siis saanut isän kiljupöntöt perinnöksi.Olin raivon partaalla,kun tajusin, että hän todella käyttää niitä.Taisin tehdä kantani aika selväksikin.Mutta äitinikin oli jo tottunut siihen.Siinä se tyttö nyt taas meluaa,kyllä se huomenna on jo rauhoittunut.Pysytään nyt vaan ihan rauhassa ja kielletään tyynesti alkoholiongelma.Pöh,mikä se sellainen on?Yhtään vähemmälle arvostukselle ei jää Hän, joka on jaksanut seistä jalat maassa vieressäni kaikki ne aallokkot silloin ja nyt 🙂Paikalle oli tulossa yllätysvieraita,minä en ollut koskaan tavannut heitä.Jännitin,mutta minusta oli mukava tavata uusia ihmisiä.Olinhan pitkään jo nähnyt nuo samat humalaiset kasvot joka paikassa.Niinpä vieraat saapuivat.Nuori mies ja nainen.Päälle parikymppisiä kumpikin.Kumpikin vaikutti käytökseltään fiksuilta ja ihmettelinkin mitä he yleensäkin tällaisessa paikassa tekevät?Siinä sitten taustatietoja vaihdettiin ja huomasin tulevani oikein hyvin toimeen tämän nuoren miehen kanssa.Illasta tuli oikein riemukas kortin peluun ja tikanheiton kera.Enkä muista,milloin minulla olisi viimeksi ollut niin hauskaa.Kännissä kaatuileva isänikään ei saanut minua pahalle tuulelle juuri nyt.Ilta vaihtui yöksi ja aamuyöllä löytämäni loistoseura oli lähdössä.Nainen oli lähtenyt jo paljon aiemmin,he olivat sisaruksia keskenään.Minä lähdin myös.Parkkipaikalla tiemme olisivat erkaantuneet,mutta siihen jäimme juttelemaan.Kerroin lähes kaiken taustastani ja minusta oli hurmaavaa,miten sain miehen nauramaan.Mikään mitä kerroin,ei saanut häntä järkyttymään eikä lähtemään.Puhuttiin ja naurettiin aamuun asti,kotiin oli silti vielä käveltävä joten oli aika poistua.Sovittiin uudesta tapaamisesta ja lähdimme omiin suuntiimme samaa pitkää pyörätietä pitkin.Minä en malttanut selkääni hänelle kääntää,vaan kävelin loppumatkan selkä menosuuntaan..

Tätä en siis mitenkään voi itse muistaa. Äitini tietenkin ensimmäisenä tapahtuneesta minua informoi, kun olin tarpeeksi vanha, viisi vuotias. Eräänä iltana, minun ollessa vielä vauva, vanhempani olivat jälleen saaneet aikaan perheriidan, seuranaan kuningas alkoholi. Kuulemani mukaan, äiti oli polttanut isän vaatteet, ettei tämä lähtisi jälleen lähikuppilaan. Tästä hyvin aikuismaisesta käytöksestä johtuen, isäni oli polttanut päreensä ja pamauttanut äitiäni valurautapannulla päähän. Siihenpä oli äiti tuupertunut keittiön lattialle verilammikkoonsa ja isä oli marssinut ulos. Hetken raittiissa ilmassa mietittyään, hän oli päättänyt käydä naapurista hakemassa apua, koska oli muistanut minun olevan iltaunillani. Tämä naapuripariskunta, kertoi löytäneensä minut kontallaan huutamasta äidin verilammikossa ja äitihän ei tietenkään siihen reagoinut tajunsa menettäneenä. No, pariskunta ystävällisesti otti minut hoitoonsa, heillä oli myös saman ikäinen vauva. Mutta tämä nainen oli tapahtuneesta niin järkyttynyt, että oli joutunut lopettamaan oman lapsensa imettämisen kokonaan, ei vain enää herunut. Ja mitäkö laki tästä tilanteesta sanoi? Isä sai ehdonalaista. Minuakaan ei kotoani viety.Siinäpä se.Mietin jo aamusta valmiiksi,ettei tule puhelua tälläkään kertaa.Ja kun tulee,syy on varmasti ne kaikki muut asiat,jotka pitää muistaa.Ja ymmärrän toki,että tällä hetkellä tilanne on oikeasti niin.Ensimmäistä kertaa.Tiedän ja tunnen myös sen,ettei sillä ole mitään väliä soittaako hän vai ei.Olen jo iso tyttö 🙂 Mutta se oli ennen kurja juttu.Niitä pettymyksiä ei unohda, vaikka tarvetta synttärimuistamiselle ei oikeasti enää olisikaan.Se vain on yhtenä rikkana rokassa,muistuttamassa äiti-lapsi-suhteesta,jossa lapsi jäi aina jalkoihin.Alkoholi vei voiton.Olin syönyt masennuslääkettä jo tarvittavan määrän,ainakin sen mistä alunperin sovittiin lääkärin kanssa.Minusta alkoi tuntua,että voisin paljon paremmin,jos nyt todella lopettaisin lääkkeen.Minusta tuntui,kuin olisin kulkenut leima otsassa kaupoissa ja kylillä.Halusin siitä olosta eroon.Olo oli vahva.Lääkäri olisi halunnut jatkaa lääkitystä.Kerroin,että lopetan sen hänen antamilla ohjeillaan tai sitten ihan itse,kuinka vaan hän haluaisi.Sain vastahakoiset ohjeet vieroittautumiseen ja olin maailman tyytyväisin ihminen.Syöpää tuntuu nyt olevan.Eräällä parhaista ystävistäni todettiin myös juuri eilen syöpä.Hoidon onnistumisesta ei ole takeita,mutta toivossa voi elää.Hänelle tukena oleminen on helppoa.Hän ottaa sen vastaan ja on oma kultainen itsensä,kuten vain voi olla surkean uutisen kuullessaan.Hän on oikeasti rohkea ja vahva ihminen.Hän kertoo tunteistaan avoimesti ja ottaa vastaan avoimesti.Tietenkin tunnen pahaa oloa ja pelkään hänen puolestaan.Se on kuitenkin eri tunne kuin äidin tilanteessa.Äidin kohdalla siihen sekoittuu stressi ja ahdistus..ja pakenemisen halu.Seuraavana päivänä varasin ajan kriisiapuun.Jota nyt ei sitten ollutkaan paikkakunnalla järjestettävissä kovin helpon kuuloisesti.Kävin siellä ja päätin,että se yksi kerta riittää.Siitä oli se hyöty,mitä puhumisesta yleensä on.Se on hyväksi.Saan kyllä lukkoni auki ajan kanssa itsekin.Mutta kyllä tähän reiluun kuukauteen,on aika paljon sopinutkin.Nyt saisi alkaa pieni suvantovaihe,niin olis taas valmis uuten erään.

Bruksaajat bruksaa ja meitsi vaan kiskoa narskuttaa - eli Lil

Joka viikonloppu mies kuljetti minut 80 km päähän.Hän tiesi kotiasioistani ja tunsi epäilemättä pystyvänsä tarjoamaan hyvän turvapaikan.Olin aika ajoin erittäin jumissa,en pystynyt puhumaan,en katsomaan silmiin,mitään.Oli kuin olisin ollut jossain niin syvällä mustassa kuopassa,siellä minne hädin tuskin kuulee edes mitään.Masennus.Pahimmat kuopat vaihtelivat ja saattoivat saada aikaan parisuhteeseenkin säröjä.Toisaalta oli hyvä,että jouduin selittämään itseäni paljon.Aloin miettiä,miksi ihmeessä roikun siellä.Kun ei siinä selkeästi ollut yhtään mitään hyvää.Isän kuoleman jälkeen minun kai piti vain takertua siihen viimeiseen olkeen, joka oli entisestä elämästäni jäljellä.Eihän se voinut mennä niin,että kaikki ne kokemukset ja vaiva ja työ,minkä lapsena olin tehnyt selvitäkseni ja auttaakseni,olisi sitten vain siinä.Että vain lähtisin ja elelisin jotain toista elämää??Mikä se pointti olisi ollut?Äiti siis vain jatkaisi ryyppäämistään ja tuskin haikailisi enää perääni.Olin aina uskonut,ja edelleenkin,että kaikella on tarkoituksensa.Niin usein meillä silti oli hauskaa,kaikesta huolimatta.Silloin ei muistanut menneitä tilanteita.Eikä kukaan muukaan sitä isästä uskonut,kun vedin asian oikeuteen.Minä mietin joskus edelleen,että mikä häntä vaivasi.Saisin siitä ehkä lisää helpotusta.Palapelin palasen paikoilleen.Voisin ymmärtää sen,miksi itse tunsin häntä kohtaan niin ristiriitaisesti.Hänen täytyi olla niin kaksi eri persoonaa,että minun tuntemukseni ovat mahdollisia.Haluaisin niin päättää,että tämä tauti sai alkunsa lapsuudestani.Siitä kaikesta stressistä ja pelosta,johon minulla on aina ollut vahva taipumus reagoida päälläni.Kun ei sitä suvussa kenelläkään ole.Ja niin haluaisin mennä kertomaan äidilleni ”lämpimät kiitokset”….Ajatus on houkutteleva ja voin kuvitella nauravani hysteerisenä hulluudesta tässä kohden.Silmät kiiluen.Mutta minä tiedän sen raivoni.Se ei johda mihinkään mistä olisi oikeasti hyötyä.Varsinkaan nyt,kun saisin siitä vielä pahemmat fyysiset oireet.Murehtisin siis sitä,että murehdin sitä toista asiaa ja sitten murehtisin vielä niitä yhteensä ja niin edelleen.Pointless.Kaunis ajatus joka tapauksessa.. Tämä siis meni ohi viimeksikin.Menee nytkin.Ja mitä rauhallisempana pysyn,sen helpommin.En ollut toimitakyvytön koko ajan viimeksikään,eikä tämä välttämättä liian kauan kestä…Nyt täytyy siis levätä.Vaikka en p****** juuri nyt haluaisi!Tunsin itseni vapaaksi,tasapainoiseksi ja sisuskalujani myöten rauhalliseksi ihmiseksi.Olin valmis antamaan äidilleni mahdollisuuden olla lapseni elämässä.Poikani syntymän jälkeen,olimmekin muutaman kuukauden melko tiiviisti tekemisissä.Totesin,että meidän kemiamme eivät natsaa,mutta voin tulla toimeen hänen kanssaan.Siinä oli pari todella hyvää hetkeä.Äiti oli selvä ja en ollut kai koskaan nähnyt hänen rakastavan lasta,kuten poikaani.Olin onnellinen siitä.Ei haitannut mitään,vaikka en omalle kohdalleni sellaista käytöstä äidiltäni muistanut.Pääasia,että pieni ihmeeni saisi sen kokea.Äiti vaikutti aidolta.En nähnyt sitä teatteria.Valitettavasti sitä ei kestänyt kauaa.Tähän päivään asti,äiti ei ole myöntänyt juovansa jälleen.Kuulen sen silti tavasta puhua.Aluksi ajattelin sen johtuvan jostain lääkityksestä.Sitten siitä,että hän on vain tuhonnut aivonsa siihen pisteeseen eli ikuinen känni.

Tänään taas katselin ulos ja mietin,miksi ei sisällä tunnu mitään.Miksi energia ei virtaa onnellisena kaikesta siitä,mitä on odotettavissa,siitä mitä seuraavaksi tehdään?Näin puut,mutta en nähnyt.Samat puuthan ne siinä…Mietin,mikä olisi se tunne joka ensimmäisenä nyt tulisi?Kyynel.Ihan pian pääsen uudelleen uimaan ja saan mahdollisuuden.Hypätä korkealta suureen,syvään siniseen.Olen syvällä ja katson,miten vettä on joka puolella.Sitä on niin valtavasti.Rauhallista.Olen yksin.Sukellan pohjaa pitkin eteenpäin ja ihastelen sitä, miltä kaikki kuulostaa ja miten sinistä kaikki on.Kaikki on tyynesti paikallaan,ja silti veden kulku iholla on kaunista tanssia.Toinen maailma.Vesi on ympärilläni pehmeä.Se on turvallinen,mutta silti villi.Joudun hakemaan oman reittini sen keskellä.Istahtaisin paikalleni hetkeksi sen kaiken rauhan keskelle,jos vain happi riittäisi.Nousen pintaan,palatakseni ihan pian uudestaan.Ainoa ajatus,joka saa kyyneleet tulemaan.Kiitos myös siitä,että näytit minkälaiseksi muutut humalassa.Sinusta tuli hurjan itsevarma ja sosiaalinen.Varsinainen sanataituri,jollaiseksi en koskaan uskonut voivani itse tulla.Osasit laulaa ja tanssia.Mielipiteesi olivat vankkumattomia ja tiesit kaikesta kaiken.Nämä piirteet olivat joko kokonaan poissa tai hailakoita ilman alkoholia.Kiitos,että opetit minkälainen minä olen.Olen paljon kaltaisesi,vaikkakaan en ollenkaan niin taitava,mutta selvinpäin.Nyt tiedän miksi sinä et ollut selvinpäin oma itsesi.Olit masentunut.Nyt tiedän mitä alkoholi voi saada aikaan noissa piirteissä.Yliampumisen.Nyt olen oppinut miten se menee ja tunnistan omat reaktioni hyvissä ajoin,ennen kuin lapseni tarvitsee niistä kärsiä.Olen oppinut myös,etten ole kuin sinä.Kuten lapsenikaan ei ole minä,vaikka samankaltaisuuksia löytyykin.Tein kaiken voitavani,että hän ei joisi.Siinä ja hankalassa kotitilanteessani oli hänelle hyvä mahdollisuus nujertaa henkisesti.Mikä kiero ja katala temppu.Kukaan ei voisi syyttää häntä väkivallasta,raiskauksesta tai fyysisestä pakottamisesta.Omat oireeni tapahtuneesta myöhemmin,ovatkin liittyneet nimenomaan henkiselle puolelle.Vaatimista tai mitään sen sukuista ilmaisua seksin suhteen,minun ei aluksi kestänyt kuulla ollenkaan.Ei mitään houkuttelua.Ei outojen miespuolisten viatonta seuraa esim. hississä.Pärjäsin parhaiten,kun pidin ohjat omissa käsissäni.Luottamuspula.

Epävakaassa alkoholin huuruisessa ympäristössä oppii väkisinkin kyseenalaistamaan itsestään selvyyksiä,kuten luotettava aikuinen tai ruoka-aika.Minä opin tästä myös sen,miten mukavaa on olla toisinaan väärässä,ruoka-aika saattoi ollakin ajallaan.Tai äiti olikin kaksi päivää selvänä putkeen yhden sijasta.Lauantain puhelussa oli oikea ihminen.Ihminen,joka yrittää parhaansa,mutta huomaa että omat rajat ovat olemassa.Ihminen joka tunnustaa pelkäävänsä pahintakin.Ihminen joka ottaa vastaan ymmärrystä ja osaa keskustella rauhallisesti.Ihminen,joka oli varmasti selvinpäin.Puhelun lopussa jo nauroimmekin ja olin hyvin onnellinen siitä.Olisin niin helposti voinut kuvitella kaiken olleen aina niin,että olisimme olleet aina läheisiä.Ilman,että minun täytyy asettaa omat turvarajani.Toki tilanne,joka toi hetkellisesti äidistä esiin jotain inhimillistä,on surkea ja rankka,en soisi sitä kenellekään!Mutta jos se tekee äidistäni ihmisen edes hetkeksi,niin hyvä.Riippuvuus on sairaus.Ihan siinä missä flunssakin.Jokainen meistä on joskus ollut sairas.Riippuvainen vain ei itse usein ymmärrä olevansa sairas,eikä osaa hakea apua.Ajatuksen pohjamudista saattaa joskus vilahtaa ajatus,joka yrittää soittaa hälytyskelloja siitä,että jokin on pielessä.Sitä ei uskalleta nähdä eikä kohdata.Päihderiippuvaisella kyse voi olla kaiken muun henkisen kaaoksen lisäksi,pelosta tulla leimatuksi.Pohjasakkaa,arvoton ihminen,yhteiskunnan luopio jne. Sen ei pitäisi olla niin.Riippuvuus sanana herättää henkiin myös sanan heikko.Enemmän esille pitäisi kuitenkin tulla se,kuinka rohkea ja vahva ihminen on kertoessaan riippuvuudestaan.En tiedä noissa tilanteissa,kumpi oli pahempi,se että tapahtumat olisivat oikeasti totta?Vai se,että äitini keksi kaiken? Lapsena ei halua lähteä omasta äidistään miettimään sellaista noin epävarmassa tilanteessa,joten silloin ei jäänyt vaihtoehtoja.Halusin uskoa,koska äitini näkeminen hulluna olisi ollut minulle pahempaa.Pahinta oli se,että minua ei lohdutettu,olin äidille ilmaa ja silti hän sai minussa aikaan hurjan pelottavan olon.Nämä eivät olleet mitään lasten esityksiä.Tämähän oli selvä trikkeri sisuksissani ja mainitsin hänelle välittömästi, että vaikka en muista milloin olisin sinut kieltänyt, sinä kielsit minut ja melkein 20 vuotta sitten. Haukuit minua pikkuhuoraksi.Sekä myönsit, ettet pidä minua lapsenasi, vaan pelkästään jonkinlaisena ystävänä.

Voimaton olo lihaksissa — olo on kuin olisi käyttänyt kaikki

Minulla on aina ollut tapana käydä hitaalla. Välillä se on hyvin turhauttavaa. Olisi hienoa, jos osaisi aina juuri samalla hetkellä, juuri siinä tilanteessa joka on meneillään, ymmärtää miksi tekee tiettyjä valintoja. Minkäpä sille tekee, kun ei ole kauhalla annettu, niin ei voi kuin lusikalla vaatia…teelusikalla. Vai miten se meni?Tästä aiheesta olen postannut jo paljon aikaisemminkin.Jos jaksaisin,lukisin huvikseni paljonko tämä poikkeaa edeltävästä tekstistä.Mutten jaksa.Minulle sillä ei ole mitään merkitystä,koska kirjoitan ennen kaikkea fiilispohjalta ja nehän vaihtelee.Faktat pysyy faktoina.Ja kuplat kuplina 🙂

Käytännössä toimintatavat olivat samat isällä ja serkullani.Serkkuni tapauksessa lisänä oli myös suutelu,muuten minuun ei koskettu.Luettuani eilen sitä Hopeless-kirjaa,jokin puuttuva palanen ilmestyi.Olin aina pitänyt näitä kahta tapausta erillisinä.Nyt tajusin ja näenkin sieluni silmin,miten 12-13-vuotiasta tyttöä jallitettiin 6-0.Isä ei aina nukkunut,kuten joskus epäilinkin ja toivoin samalla,että hän tulisi pelastamaan tilanteen.Hänen sairas mielensä halusi niin tapahtuvan.Sittemmin myös serkkuani tuntien,voin hyvin kuvitella,että he ovat keskenään puhuneet asiasta ja tehneet sopimuksen.Se ajatus on nyt hyvin kirkkaana mielessä.Muistan isän ilkikuriset ilmeet ja tavan puhua aiheesta.Muisto tekee pahaa,etoo,huimaa ja raivo heräilee.Valtava häpeä.HÄPEÄ.Kaikesta.Olin oksentaa puhelun jälkeen.Äiti kertoi tuolla ärsyttävällä tavallaan,että tänään oli tullut tieto miehen syövästä,joka on nyt kurkunpäänsyöpä.Koitin kysellä hoitotoimenpiteistä,mutta luovuin aika pian,koska tekstiä tuli.Eikä siinä oikein ollut selkeää logiikkaa.Koko ajan tuntui,että joku tieto jäi välistä puuttumaan.Aloin huolestua siitä miehestä, joka joutuisi syöpänsä kanssa olemaan äidin hoteissa koko 7 viikkoisen sädehoitokuurinsa ajan.Tuon verran tulevaisuus oli jo selvillä.”Kun onhan mulla nuo viattomat nukahtamislääkkeet tuossa,eddä bysdyn nukkumaan stressini kanssa..köh..” En tiedä.Aloin voida todella pahoin,ahdistuin ja lopetin puhelun mahdollisimman lyhyeen.Kädet tärisi.Yhtenä syksyisenä viikonloppuna,istuimme isohkolla porukalla alkoholipitoista iltaa exäni luona.Isäni oli siellä myös.Äiti oli kai baarissa tai linnasta palaneen miehensä kanssa,juomassa joka tapauksessa.Minä olin juuri aloittelemassa jonkinlaista seurustelua,oman ikäiseni pojan kanssa.Hän oli silti hankalasti tavoitettavissa,joten hän ei liittynyt seuraan.Emme tosin olleet tavanneetkaan vielä kuin pari kertaa.

Yksinäinen päähenkilö saa seurakseen toisen päähenkilön. Sellaisen,joka sopii tarinan tyyliin,kuvitukseen,taustamusiikkiin ja sanoihin. Niin. Puoliksi kuolleen elämäni onneksi havaitsin, että olen hyvinkin elävä. Mutta kuka tämä toinen päähenkilö oikein on? Ja miksi? No,mitäpä minä siitä? On ihmisiä ja tilanteita,joista jokainen järkevä ihminen pysyy erossa.Fatiikille ei ole selkeää aiheuttajaa.Aina voi jossitella.Se nyt vain kuuluu tähän tautiin.Se menee lihaksiin ja ajatusten käsittelyyn.

Aina silloin tällöin putkahtelee ajatuksia mieleen.Muistoja ja niiden vaikutusta tähän päivään.Äidistä enimmäkseen.Lapsena ja nuorena kuvittelin ymmärtäväni häntä.Hän kertoi minulle paljon taustastaan kymmenen hengen köyhässä lapsuuskodissaan.Omien sanojensa mukaan,hän oli ollut omalle äidilleen hyvin auttavainen ja erittäin kiltti lapsi.Hän kertoi myös siitä kuinka lahjakas hän oli kaikessa ollut ja selviytynyt asioista kekseliäisyydellään,vaikka rahasta ja vanhempien huomiosta oli ollut puutetta.Hän kertoi isänsä olleen hyvin vahva auktoriteetti,joka oli töiden jälkeen painellut baariin ja sieltä yöllä kotiin tulleessa ollut väkivaltainen perhettään kohtaan.Koko perhe oli usein joutunut pakenemaan pakkaseen ja hakemaan naapurista suojaa.Isänsä oli lapsia rangaistakseen joko pieksänyt nahkavyöllä tai teljennyt pimeään kellariin.Äiti oli joskus mennyt isänsä viereen,kun tämä oli ollut päiväunilla ja silloin äiti oli tullut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.Kuten myös myöhemmin murrosiässä vanhemman miesopettajansa toimesta.En todella tiedä,kuinka sen tein.Kuinka katsoin isääni päin,kun kerroin tapahtuneesta.Isän asianajaja esitti minulle kysymyksiä,kuten myös omani.Puhuin selkeästi ja varmasti.Muuta en muista.En muista poislähtöä tai olotilaa kotiin palattua.Isä sai 1 v 9 kk ehdotonta ja minä 8000 € korvauksia.Ja-ha.Mitäs sitten.Alan ikävöidä sitä minua,joka jaksoi monta asiaa saman päivän aikana.Sitä minua,joka oli fyysisesti ja psyykkisesti vahva.Jaksoi ehkä lisäksi jopa valittaa illalla,kuinka joku asia olisi voinut olla paremmin tai että olisi pitänyt tehdä enemmän.No joo,pääsääntöisesti olin tyytyväinen.Liikuin paljon lapsen ja koiran kanssa,harrastin ja kävin töissäkin.Nyt en ole varma omasta jaksamisestani enää yhtään…ole ollut viimeiseen vuoteen…,mutta on siinä hyvät hetkensä ollut.Kesken haastattelun,poliisi sai puhelun.Hänen siihen astinen vakaanvarma ja rauhallinen äänensävynsä muuttui radikaalisti.Desibelejä oli ainakin kolminkertainen määrä,kun hän epäuskoisena kysyi,että MITÄ?EEEEikä!Ei voi olla totta…Ja se siitä.Hän palautti äänensävynsä takaisin,kertoi että on juuri asiakas ja lopetti puhelun kohteliaasti.Minulle hän taisi lyhyesti mainita vain,että maailmalla tapahtuu,mutta siirtyi sitten jatkamaan työtään haastattelijana.Minä ehdin miettiä vain,että mitähän on tapahtunut,…Selkeästi rankempaa kuin tämä minun jaaritteluni humalaisen isäni töpeksimisistä…mutta koska hän pystyi jatkamaan työtään,niin ei se voinut liian vakavaa olla.Niinpä uppouduin takaisin mustaan menneeseen.Pian olen sen äärellä, että tunne suuruudessaan haluaa hukuttaa hulluuden alleen. Tilalle tulee ahdistuneisuutta, koska elämä repii erilleen. Vai onko se jo riippuvaisuutta? Jatkuvista euforian hetkistä? Pelkoa? Koska elämä on elettävä nyt. Olen hypännyt valtavan loikan,elääkseni yksin. Nyt en pysty siihen? Haluan enemmän? En silti epäile. Olen tuntenut,nähnyt ja kuullut enemmän kuin koskaan. Sopeudun. Ja opettelen nauttimaan luottamuksesta. Rauhallisuus.

Kai sinnikkyydessä ja yrittämisessä ei mitään väärää ole.Enkä voi myöskään aikasemmalle taustalleni mitään.Se mikä sen vaikutus tähän kaikkeen lopulta on,selviää vasta paljon myöhemmin.Niin meistä tuli pari.Muutin omaan asuntooni.Sillä asuinalueella ei ollut paras mahdollinen maine,mutta minua se ei haitannut.Nyt minulla oli oma turvapaikka eikä kukaan koskaan tulisi sinne huutamaan eikä ryyppäämään eikä sanomaan mitä minun pitää tehdä.

Olihan se hyvin sekavaa aikaa.Sekaan mahtuu tietysti hyvätkin hetkensä.Masennuksen sumuvaihe hävisi lääkkeen avulla,mutta jäljelle jäi tietysti vielä paljon selvitettävää.Parisuhde kasvoi ja kehittyi minun dramaattisista tilanteistani huolimatta.Hän ei ollut kaikessa mukana,mutta en sitä odottanutkaan.Hän kävi töissä ja teki paljon asioita itse.Hän ei myöskään ollut tottunut tällaisiin tilanteisiin ja liian herkkä ilmaistakseen itseään sanallisesti ilman solmua.Tavallaan,Hän kuitenkin oli mukana.Tällä hetkellä vakavat tilanteet ovat pysyneet vakaana.Odottelua.Odotellessa voi silti elää ja siksi onkin loistavaa,että arki viimein alkoi.Aloitin tänään lauluopinnot ja lapsukaisenkin harrastukset jatkuvat taas.Ihan loistavia nuo kiinnekohdat säännöllisesti joka viikko!On jotain positiivista mitä odottaa ja mihin keskittyä.Nyt voi tehdä taas asian kerrallaan 😉Ilmeisesti teksti meni sen verran ytimiin,että joudun nyt avaamaan tuota aihetta omalta kohdaltani vähän lisää.Olen siitä kirjoittanut postauksessa ”Elämäni pahinta aikaa”,mutta jätin pois jotain.En ole kertonut siitä myöskään mielenterveyshoitajille,poliisille tai muullekaan sellaiselle,joka olisi osannut siihen jotain sanoa.Olen kertonut kyllä Hänelle,mutta vain ohimennen,ikäänkuin sivulauseessa.Hän taas ei ole terapeutti,vaan myötäelää liikaa tapahtumia,enkä siksikään liikaa hänelle puhu.Nyt on purettava tämä tunnehässäkkä johonkin järjestykseen..Nyt,kun olen itse äiti,ymmärrän vielä vähemmän…mutta samalla enemmän.En koskaan voi unohtaa sitä päivää,kun aarteeni syntyi.Sitä onnea ja täyttymystä,kun sain käärön rinnalleni ja rakkaus paisui kaikki rajat ylitsevyöryäviin mittoihin.Se suojelemisen halu ja tarve tuota pientä ja viatonta ihmistaimea kohtaan!Se oli se päivä,jolloin tuo kauan odotettu tunne pääsi liekkeihinsä.Hänen syntymäpäivänsä!Kuinka ikinä, milloinkaan haluaisin tai voisin sen unohtaa??!!P.S. Lopuksi mainittakoon,että olen ollut nyt viikon ilman sokeria,pitänyt aloittamani linjan nikotiinissa,syönyt terveellisemmin kuin koskaan ennen ja lähdössä juuri viidettä kertaa kuntosalille 🙂

Äiti tuli hautajaisiin.Hänessä oli jotain aitoa.Olin tottunut tarkkailemaan hänen tunteitaan,koska yleensä aina ne ovat näytelmää.Olin onnellinen siitä,että näin todellakin jotain aitoa.Hautajaisissa oli myös kummitätini,jota en ollut nähnyt vuosiin.Äidin puolen suku oli pysytellyt kaukana meistä.Tämä outo ihminen sanoi siellä minulle kuitenkin jotain,joka jäi soimaan päässäni.”Saat olla äidillesi vihainen.Se on aivan ymmärrettävää.”Muuta hän ei sanonut.Eikä tarvinnut.Tuossakin oli paljon pureskeltavaa.Mahdollisuus.Kysymys.Siellä olin.Valmiina taisteluun.Oikeudenkäyntisalin odotusaulassa.Kuulema lopputulos olisi itsestään selvä,eikä huolta sen suhteen.Siellä olivat asianajajani,koulupsykologi,äiti ja isä.Miten koomista!Isä istui tupakointihuoneessa.Menin sinne itsekin.Emme puhuneet sanaakaan.Hän ei edes katsonut minua.Selvä,hänellä ei ole tytärtä,hän ei tunne sellaista.Niin hän oli sanonut.Tunsin itseni kiveksi.Masennuksen aikana ja sen hellittäessä,huomasin että ihmisryhmiä olikin kertynyt joko kohtuuttoman paljon, tai en vain osannut yhtään luokitella!!Turhauduin ajatukseen ja jätin sen taustalle hakemaan uomiaan.Ihmiskategorioille oli tullut alakategorioita ja niiden alakategorioita…Huh.Mitenkä sellaista käsittelisin?Excelillä??En mitenkään,ei ollut hallinnassa.Mihin itse kuulun?En minnekään?Kuuluuko kukaan muukaan?”se akka(opettaja) on niin perseestä,että en varmasti kyllä mihinkään vanhempainiltaan tule!”

Synnyin keväällä, isäni mukaan olin vahinkolapsi. Äitini ei tätä myönnä ja sattuneista syistä uskon enemmän isääni. Mutta ei sillä silti mitään merkitystä ole enää tässä vaiheessa. Molemmilla vanhemmillani oli jo ollut omat perheyritelmänsä, joista minulla on yhteensä 4 velipuolta ja yksi siskopuoli. Kukaan heistä ei jäänyt minun vanhemmilleni avioeron jälkeen. Olin siis neljä ensimmäistä vuottani ainoa lapsi. Isälläni oli vakituinen työ ja äitini yritti käydä töissä, huonolla menestyksellä. Äitini on erittäin äkkipikainen, vahvatahtoinen ja kontrolloiva persoona. Isäni oli hieman rauhallinen, vetäytyvä ja pohdiskeleva, mutta rajansa ylittäessään myös erittäin räjähtävä. Siinäpä yhdistelmä, joka ei tullut toimeen keskenään ja josta minä sain geenini.Sitä, että puristaudutaan yhteen, tuntee miten niveliin,luihin ja raajoihin sattuu, ihokin hankautuu..häiritsevää, eikä kuitenkaan tunne mitään. Paitsi edellä mainittua kipua, jonka vuosien jälkeen sujuvasti siirtää mielen tummaan takapajulaan. Halu olla ystävällinen. Koska muuta ei ole.

Kaikkea sattuu ja tapahtuu,se on elämää!Ikävillä asioilla on aina se hyväkin puoli ja siihen on hyvä keskittyä.Se voi tuntua hölmöltäkin,mutta minä uskon,että siinä se viisaus on.Negatiivisuus tukahduttaa ajatuksen juoksun ja vaikeuttaa elämää.Negatiivinen asenne estää näkemästä kaikkia mahdollisuuksia,sitä että elämään voi suhtautua toisinkin.Esiintymisjännityksestä olen pyristellyt sitkeästi eroon jo kaksitoista vuotta…Huoh,niin,naava kasvaa jo olkapäillä,homettakin..Asia on edennyt hitaasti.Tärkeintä kuitenkin,että varmasti 🙂 Soitan siis pianoa.Olen hankkiutunut kaikkiin mahdollisiin esiintymistilanteisiin.Sanotaan,että se auttaa lopulta.En vain voi sille mitään,että jo esiintymisen suunnittelu aiheuttaa hätäännystä.No joo,eihän se paha ole.Enää.Selviän kyllä,mutta en todellakaan nauti.Sormet tärisee,kädet,selkä ja jalat vapisee.Soita siinä sitten Bachia tyylikkäästi!Toisaalta,olen alkanut ajatella,että ehkä olen vain kaappisoittaja.Eiväthän kaikki esiinny,se on ihan ok.Aloitin lukion,mutta se ei ottanut onnistuakseen.En tuntenut kuuluvani joukkoon.Siellä olivat ne jo toisella luokalla,joiden kanssa olin viettänyt kuusi vuotta peruskoulussa.Se oli lannistavaa,en ollut päässyt eteenpäin.Kotonani aloin pikku hiljaa tajuta minkälaista elämää olin joutunut elämään.En oikein voinut käsittää sitä tunnetta.Olinhan kuitenkin nähnyt perheitä joissa asiat olivat hyvin ja tiesin siis,että oma perheeni ei kuulunut siihen ryhmään.Silti se tuli vähän yllätyksenä.Samalla ymmärsin sen,kuinka sumussa itse olin ollut sen kaiken keskellä.Olin vain suorittanut,kun oli vaadittu.Elänyt äidin elämää vierestä ja puolesta.Yrittänyt saada isän irti alkoholista.Hassu juttu,en ollut ajatellut äidin olevan alkoholisti,ennen kuin vasta nyt. Tyypillisin potilas on yli 70-v nainen. SSY Särky: Ohimosärky, päänsärky, leukojen kipeytyminen. > Palpaatioarkuus ohimolla. Silmä: Näöntarkkuus alentunut

Haluttomuus jatkui siitä huolimatta.Vuoden jälkeen, olimme saaneet tällä paljon kannattamallamme avoimella keskustelulla, jo pahennettua asiaa.En tiennyt enää mitä sanoa.Tunsin itseni surkeaksi.En pystynyt olemaan Hänelle sitä mitä hän kaipasi.Tilanne oli ahdistuksen vuoksi edennyt siihen,ettei tavallista arkiläheisyyttäkään enää ollut.Siksi,koska en halunnut vahingossakaan herättää Hänessä turhia toiveita.Olisin halunnut vajota maan alle,jonnekin missä ei enää koskaan tarvitsisi selittää kenellekään yhtään mitään.Tuntui,että pää ei enää fyysisestikään kestä.Hän kertoi siitä,miltä hänestä tuntuu.Kuinka syrjäytetyltä ja olemattomalta tuntuu.Hänestä me olimme vain kämppikset,eikä hän enää tiennyt mitä tehdä.Joka ikinen kerta,vaikka olin sanonut ettei mikään johdu hänestä,hän lopulta kertoi uskovansa etten halua häntä.Minä näin sen itseluottamuksen puutteen ja sen epätoivon.Toivoin,että minulla olisi jokin pelastusrengas heittää,mutta ei.En enää itsekään tiennyt missä menen.Olin jo niin lukemattomat kerrat yrittänyt epätoivoisesti ääneen miettiä syitä.Yövalvomiset,väsymys,uusi elämä,lapsen allergiaoireet,koira,mutta päällimmäisenä se väsymys.Läheisyyden vähyys,miksi sitä on ja kuinka vähän?No,en tiedä..enää.Tietysti hän olisi halunnut kaikkeen vastauksia ja yritin antaa niitä.Välillä sovittiin tiettyjä käytösmalleja,jos vaikka auttaisi.Niitä kertyi ajan saatossa silti niin paljon,että olin kuristua.Minusta tuntui,että kaikki menee suorittamiseksi,enkä ole enää edes oma itseni,kun pitää yrittää muistaa sanoa,tehdä,koskea ja nukkuakin mieluummin toisella kyljellä.Laskettiin kertoja,milloin viimeksi oli seksiä?Ja aina muistutin,kuinka mahtavaa se oli ollut.Ei siis voi olla kyse siitä,ettenkö haluaisi häntä!Muistutin,joka kerta..Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.”Meissä on se ero, että minä puhun suoraan ja tiedän mitä tunnen. Osaan myös hyvin paljon myötäelää.He eivät koskaan tulisi sanomaan sinulle, että pyytäisit minulta anteeksi. He eivät yrittäisi paikata meidän välejä, kuten minä haluan heidän takiaan teidän yrittävän.He hädin tuskin tajuavat, että olen olemassa.Kaikkina näinä vuosina, kukaan ei ole puolustanut minua. Nyt minun on tehtävä se itse.”,sanoin tuntien muuttuvani näkyväksi.Kerrottakoon postauksen kuvasta vielä..Äiti tosiaan antoi tuon syntymäpäivälahjaksi,siinä samalla kun oli ostanut poikavauvalle pinkkiä…Hän on melko sekaisin välillä.Ajatus taulussa sinänsä kaunis.Jotenkin vain en ole koskaan oikein osannut myötäelää sitä tunnetta mikä hänellä on ollut,ostaessaan tuon omalle lapselleen.Ja se muistuttaa minua siitä,että hänelle en ole koskaan ollut lapsi,vaan ystävä.

16.35 se loppui.Olisin tehnyt siinä tuskassani kaikkeni,että olisin päässyt mukaan.Huolehtinut,että isällä menee kaikki hyvin.Että hän varmasti pärjää siellä minne menee.Hän lähti yksin.Takerruin häneen hysteerisesti kiinni,enkä halunnut päästää irti.Hän muuttui kylmemmäksi.Ihmiset alkoivat poistua huoneesta.Ei näin.Ei pitänyt mennä näin.Hänen piti palata jouluksi lomalle.Lauantaina kuulin myös,että töitä olisi vaihtelevalla menestyksellä tiedossa.Intoni oli huipussaan ja on tietysti edelleen.Alkaa olla yli puoli vuotta,kun viimeksi olin töissä.Olikin jo vähän ikävä.Se tieto loi enemmän merkitystä aloittamalleni terveempi elämä-kuurilleni.Edelleen syön hyvin,noudatan saliohjelmaa kolmesti viikossa,tupakoin vähän ja vältän sokeria…No se sokeri oli kyllä aika haastavaa viikonloppuna,koska lapsella oli synttärit,mutta sain rajattua itseni kohtuuteen 🙂 Minussa asuva pieni masokisti on myös hyväksi…

Elääkö syyllisyydessä vaiko eikö?Moni läheiseni ja etäisempikin on alkoholisoitunut.Läheisten kohdalla etenkin,sitä haluaa tehdä kaikkensa.ETENKIN,jos kyseessä on omat vanhemmat.Vanhemman ja lapsen välinen side on todella vahva,elinikäinen.Tavalla tai toisella.Muistot koko yhteisen elämän ajalta.Kädet,kasvot,ääni ja tavat.Vähintään ne perityt ominaisuudet kulkeutuvat mukana muistuttamassa olemassa olevista tai olleista vanhemmista.Lapsi rakastaa vanhempiaan,ehdottomasti.Se ehdottomuus on niin vahva,että kaiken pahan on valmis antamaan anteeksi.Ei ole vielä ymmärrystä,joka osaisi kyseenalaistaa mitään.Hakisi todellakin vaikka kuun taivaalta,että saisi sen rakkauden kohteensa heräämään ja huolehtimaan itsestään ja lapsestaan.Ja vaikka kuinka monta kertaa se toivon kipinä tuhotaan,aina se on valmis heräämään uudestaan,kirkkain silmin.Valitettavasti kaikki useimmiten päättyy siihen krapula-aamuun.No,helpotus sekin.Ovathan vanhemmat nyt edes selvinpäin ja ihan kohta,kunhan äiti on ensin ruokittu petiin,tuotu oksennusämpäri,siivottu kamala sotku keittiöstä eilisyön jäljiltä…ihan kohta äiti ja isä nousee ja lapsi pääsee vastuustaan pienelle tauolle.Ainakin se tuntuu siltä.Turhauttaa tietysti havahtua tuosta kuvitelmasta,kun onkin pian lähdettävä vanhempien puolesta kauppaan.Kaapissa ei ole ruokaa ja lapselle annetaan maksuvälineeksi pari kassia tyhjiä pulloja sekä pahan päivän minisäästöt,jotka koostuvat niistä pienimmistä rahayksiköistä.Minun aikanani penneistä.Jouluaattona katsoin Raskasta Joulua-konserttia sivusilmällä.Arvostan todella paljon heitä,jotka tekevät vapaaehtoistyötä yksinäisten lasten ja nuorten eteen!Ohjelmassa oli haastatteluja heiltä,jotka olivat saaneet elämänsä raiteilleen turvakotiin päästyään.Aivan mahtavaa.Toki mieleeni tuli omat kokemukseni,niistä aikuisista jotka olivat tukenani viimeisissä mutkissa.

Hautajaisten jälkeen,kaikki jatkui.Oli pakko.Viikko hautajaisten jälkeen sovittu talopaketti saapuisi tehdylle kivijalalleen.Inssi oli ajettava ja koulukin oli meneillään.Koulunkäyntini oli monimuotoista ja se tarkoitti,että minun täytyi käydä opiskelupaikassa, reilun sadan kilometrin päässä,kerran kuussa viikon ajan.Loppukesästä, yhden hänen uuden epäonnistuneen ihmissuhteensa jälkeen, yhteydenpito katkesi pidemmäksi aikaa. Kunnes joulukuussa tuli puhelu, jossa hän ihmetteli humalassa kirjakieltä puhuen, miksi minä tai lapsenlapsensa eivät vastaa hänen puheluihinsa. Sanoin, että varmaan johtuu siitä, ettei niitä ole koskaan tullutkaan. Samassa puhelussa hän ilmoitti muuttavansa uuden miehen kanssa satojen kilometrien päähän kuukauden sisällä ja että olisi mukava käydä luonani ennen lähtöä. Koko 10 minuutin puhelun ajan olin pihalla hänen puhetapansa, uuden suhteensa, josta ei selvästikään halunnut avautua minkään vertaa, (miehen etunimen hän sentään mainitsi), sekä lopulta sen vuoksi, että hän katkaisi puhelun todella yllättäen toisen puhelimen soidessa.

Tänä päivänä en luokittele ihmisiä.Se ei vain ole mahdollista.Omalla kohdallani se oli lopulta haitaksi.Alkuun sillä pääsi,koska oli selkeä päämäärä ja roolimallit,joita kohti pyrkiä.Ajan kuluessa,siihen omaan alempaan ryhmään jäi vähän jumiin.Se oli opittu ajatus omasta ”porukasta”,joka leimasi kuuluvaksi siihen loppuiän.Se leima oli taakka,joka piti ravistaa pois tilaisuuden tullen.Samoin myös kaikilta ihmisiltä,jotka olin itseäni auttaakseni ryhmiin laittanut.Se oli ikään kuin oppimistason vaihto.Se sama toimii ihmisillä,mikä koirillakin.Kun osaa 80 %,voi siirtyä eteenpäin,koska sen edellisen tason opit vahvistuvat siellä uudella tasolla 🙂 Mikä tunne,kun ryhmien rajat aukeaa!Valtava määrä persoonia,yksilöitä erilaisilla nykyhetkillä ja menneisyyksillä.Ei enää vertailua,ei kateutta,ei turhaa kilpailua….tuo ei ollut myyntipuhe tvshopista..:) Lyhyesti tiivistettynä,parin ryhmän jälkeen,olin myös itse valmis hyppäämään omaksi persoonakseni,yhdeksi erilaiseksi yksilöksi toisten erilaisten yksilöiden sekaan.Se ei ole aina helppoa,mutta ei se ole kenellekään.Voin myös valita toisin.Kannan oman vastuuni omassa elämässäni johon kuuluu mies,lapsi ja eläimet.Jos minä kärsin,se säteilee heihin.Niin,kyllä surut ja murheetkin on tehty jaettavaksi ja yhdessä selvittäväksi!Alkoholisoitunut äitini ei kuitenkaan kuulu enää siihen ryhmään.Hän ei ole ongelma,koska meidän suhteeseemme ei ole ratkaisua.Ja koska hän ei ole ongelma,hän ei ole taakkani.Minun lapseni eikä mieheni tarvitse katsoa sivusta minun kärsimystäni äidistä.Ei.Se kierre katkeaa tässä.”Niin varmaan joo…”, hyvin halveksivalla äänellä. En osannut miettiä muuta kuin sitä, että tämä ihminen istui todistajan aitiossa lapsensa puolella.Kuuli kaiken.Tiesi kaiken. Silti kehtasi olla myötätuntoinen lapsensa hyväksikäyttäjää kohtaan. Mikä oli motiivi moiseen? Alkoholi?Narsistinen mustasukkaisuus? Sitä en tule koskaan varmaksi ymmärtämään.Viime viikonloppu menikin sitten Herra Fatigueen kanssa.Hän ei tosiaan ole mieltä ylentävää seuraa.Mietin masentuneena,että eipä tarvinut kuin suunnitella tekevänsä tosissaan jotain.Mietin myös päätöstäni siitä,että teen, vaikka tuntuisi miltä.Kyseenalaistaisin kaikki kehon tuntemukset ja katsoisin mitä siitä seuraa.Aiheuttaisinko pahenemisvaiheen?Vai seuraako mitään?

Tämä sanomani johti siihen, että demoni luurissa totesi tuon kaiken johtuvan siitä, mitä minä olin tehnyt isäni kanssa. Ja vaikka HÄNEN lapsuutensa on ollut hirveä, mitään tuollaista (inhoa ja ivaa äänessä), hän ei koskaan olisi tehnyt.”HYi helvetti!”,hän sylkäisee. Seuraa Suorittamiset saa nyt siis jäädä taka-alalle minun elämässäni.Siiheksi,kunnes tajuan,etteivät ne määrittele minua ihmisenä.Ne eivät ole olemassa vahingoittaakseen minua tai antamassa tietyn ihmisarvon.Minun elämäni ei ole suorituksen laadusta kiinni.Ehkä joskus tuntui liikaa siltä.Elämä oli kokonaisuudessaan suorittamista.Jospa keskityn nyt elämään elämääni ilman ms-leimaa,alkoholistinlapsi-leimaa,insestin uhri-leimaa,selviytyjä-leimaa,masentunut-leimaa,pianisti-leimaa,työtön-leimaa ym.ym. Olisinkin vain ihan ihminen,ilman mitään leimoja! Nauraisin omille virheilleni.Nauttisin siitä mitä teen.Ei se saa olla niin vakavaa.Jos ajattelen itseni johonkin noista edellä mainituista leima-kategorioista,olen rajattu.Maailma näkyy, vain sen leimakuplan hämystä.Se määrittelee minut joksikin(esim. alkoholistin lapsi=auktoriteettipelko?,työtön=mihinkään kuulumaton?,tarpeeton?),ehkä sellaiseksi jota en halua olla.Jätän rajaukset pois ja otan mahdollisuudet avoimin mielin vastaan.Jossain vaiheessa varmasti löydän sen todellisen ja hyvän pointin joka suorittamisissa on 🙂

Nyt minun lapsellani on isä,sanan varsinaisessa merkityksessä.Sitä ajatellessani,en voisi olla onnellisempi ja ylpeämpi.Tiesin aina,että Hänestä tulisi hyvä isä.Onneksi se lopulta toteutuikin.Maailman paras isä ja puoliso 🙂Tämä on yksi niistä päivistä,joista tuli vaikea joulujen,juhannusten ja muiden erityispäivien ohella.Oma syntymäpäivä.Lapsena se oli vanhempien ryyppypäivä.Silloin,kun olin alle 8 vuotias,meillä kävi vielä mummu ja pappa sekä kummi-tätikin.Se tarkoitti kuitenkin sitä,että minä en saanut häiritä.Ollenkaan.Ei se ollut vieraista kiinni,vaan äidistä.Mitä olemattomammaksi itseni sain,sen parempi.Mikään minun sanomiseni ei voinut olla niin tärkeää,että sillä voisi keskeyttää aikuisten tärkeän keskustelun.Ja sitten,kun vieraat viimein lähti,oli äidin ja isän aika ”rentoutua”.Mikäli en ollut onnistunut noudattamaan äidin sääntöjä,myös se käytiin läpi tässä ”rentoutumisvaiheessa”.Sanotaan,että olet mitä syöt.Ihan yhtä paljon olet myös sitä mitä,ajattelet olevasi!Oman mielen voimaa ei pidä aliarvioida.

Tämä ei jäänyt ainoaksi housuepisodiksi,tuli toinenkin.Siinä äiti uskotteli minulle,että vessan oven päällä olevasta ikkunasta näkyy liikkuva valo.Mutta tavarat eivät enää itsestään lennelleet.Jäihän ne muistoihin.Ne hetket,kun isä ei tiennyt,mutta minä tiesin.Käsittämätöntä miten viattomalta hän joskus niinä rauhallisempina päivinä näytti.Ja kuinka valtava suru minulla siitä oli,mitä olin paraikaa tekemässä.Tätä oli mukava kirjoittaa.Vaikka tiedän ettei se työ ollut vielä tuossa,mutta siinä on se jokin joka pisti vauhtia rattaisiin.Huomaan,että olen saattanut höllätä siitä vähän.Mutta ei,ei liikaa.Aina sallitaan pieni notkahdus.Sehän on vain inhimillistä ja kelpaa huoneiden puhdistusaineeksi taikka sisustukseen 😉

  • Eurochron radio controlled käyttöohje.
  • Pikkujasmike istutusväli.
  • Kuolaaminen nukkuessa.
  • Lasketteluhanskat ale.
  • Bästa bäddmadrassen 2018.
  • Balaniitti hoito.
  • Bryssel eu.
  • Toispuoleinen turvotus kasvoissa.
  • Somewhere over the rainbow chords.
  • Jr ward books.
  • Fort lauderdale miami taxi price.
  • Tupolev tu 70.
  • Vaunula.
  • Gcc maat.
  • Juoppohullun päiväkirja kustantaja.
  • Liitonarkku.
  • Jeld wen alavus.
  • Salo hotellit.
  • Overlord yuri.
  • Sterilisaatio polttamalla.
  • James spader net worth.
  • Mb sprinter w903 valorauta.
  • Kallbåda.
  • Tihentynyt virtsaamistarve yhdynnän jälkeen.
  • Lounas biili.
  • Footway varasto.
  • Www geogebra classic.
  • Top gear 2008.
  • How to see mouse dpi windows 10.
  • Huono käytös parisuhteessa.
  • Kellomies galleria.
  • Jalkaranta lahti kartta.
  • Smith magenis syndrooma.
  • Star wars force awakens blu ray.
  • Fit me foundation test.
  • Islam frågesport.
  • Sale martti.
  • Kappalelaskuri.
  • Kylpyhuonekalusteet tampere.
  • Fortnite download chromebook.
  • Miniatur australian shepherd.